Tilkkutarinoita

Kankaat tulevat iholle. Miltä tuntuu sormissa vauvan kymmeniä kertoja pesty potkupuku tai harsovaippa,  kesämökin kaapista löytyvä hiuki kulutettu lakana, mummon nimikoitu pellavapyyhe?

Käytetyllä vaatteella on historia. Kuvataiteilija Kaarina Kaikkonen on sävähdyttänyt käytetyistä vaatteista kootuilla installaatioillaan, kuten Helsingin tuomiokirkon portaita peittävillä miesten pikkutakeilla. Taiteilija itse saapui itsenäisyyspäivän Linnan juhliin kravateista ommellussa puvussa. Olivatko kravatit käytettyjä, sitä en tiedä. Tänä kesänä Helsingissä Lönnrotinkadun ja Yrjönkadun kulmassa liehuvat risteyksen yllä värikkäät paidat. Vaikuttava näky, josta tulee mieleen Kaikkosen työt. Onkohan sama taiteilija asialla? Kyllä vaan, YouTubesta löytyi kuvaa tästä Elämänpolkuja -nimisestä installaatiosta.

Oman tai suvun vaatekaapin sisällöllä on tietenkin erityinen tunnearvonsa. Vaikka kaiken kierrätyshenkisyyden mukaisesti tekstiilejä on kannettu UFF:n keltaisiin laatikoihin, Fidaan ja kirpputorille, niin jossain tulee vastaan se piste, että ei vaan voi luopua. Pia Ingström kirjoittaa kirjassaan Äitiä ikävä äidin ruskeista sukkahousuista. Tyttären vaatekaapin hyllyn peränurkkaan sullotut rumilukset  muistuttavat jostakin omaan historiaan liittyvästä. Läheisyydestä, sukupolviketjusta ja vuosien vääjäämättömästä kulumisesta.

Oman äiti-vainaani vaatekaapissa roikkuu punainen Indiskasta ostettu mekko. Minä sen ostin lukiolaisena Helsingistä Kaisaniemenkadulta 1970-luvun lopussa. En ollut yhtään mekkotyyppiä, mutta tästä vaatteesta pidin kovasti ja käytin sitä todella paljon. Indiska-vaatteita ei koulukavereilla juuri ollut ja koin olevani vaatteessa juuri sopivan individuelli. Nyt mekko on haalistunut varjoksi entisestään, sillä käyttö ei jäänyt minun nuoruusvuosiini. Mekko siirtyi tyttäreltä äidille. Siro ja tyttömäinen äitini piti sitä kotimekkona vielä kahdeksankymppisenä ja vaate pukikin häntä hyvin. Tämän vaatteen kohtaloa harkitsen tarkkaan, mutta säilytänkö sen kokonaisuutena vai leikkaanko tilkuiksi myöhempää käyttöä varten, sitä en ole päättänyt.

Ebeneser-säätiön Aikamatkalla-projektissa päiväkotilapset tutustuivat omiin juuriinsa. Työskentely aloitettiin tilkkutehtävällä. Perheitä pyydettiin tuomaan päiväkotiin lapsen oma tilkku, vanhemman ja jos suinkin mahdollista isovanhemman tilkku. Päiväkotiin kertyneiden tilkkujen kirjo oli hurmaava ja lapset tohkeissaan. Tästä vielä lisää myöhemmin!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s