Kävimme veljeni kesämökillä parin päivän visiitillä. Paikka on varsinainen paratiisi. Kilometrien pituisessa saaressa vesi ympäröi kesänviettäjän, hiekkaisella mäntykankaalla on jalan lämmin astua, valoa ja ilmaa riittää.
Sukusilmälasini huurustuvat innosta, kun katselen
-kolmen sukupolven asuttamia kahta mökkiä: punamullattua mummon mökkiä (päätyi Sukuseikkailuun isomummu Tyynen ja isovaari Heikin taloksi) ja uudempaa koivikon keskelle noussutta
-kälyni vaarin syntymätaloa, joka näkyy uudemman mökin keittiön ikkunasta järven vastakkaisella rannalla
-turkoosia pöytälevyä kahvikuppini alla. Kälyni Alma-mummo leipoi sen kääntöpuolella leipää.
Puolivuotias Otto kellii lattialla ja keittiön kaapissa on rivi tyhjiä vauvanruokapurkkeja. Nyt on aika ja välineet kerätä Otolle kesämuistot mökiltä!
Oton isotädillä (minä) ja mummulla (kälyni) on omat suosikkimme. Minusta pienet ja sirot lepänurvut näyttävät hienoilta lasipurkissa. Kälyni keksii kuusen, jonka juurella on ahkeran oravan jäljiltä kävyn karoja ja kasapäin kävyistä rouhittuja silmuja. Täytyy myöntää, että lasipurkissa ne ovat kauniita. Kuten myös ruskeat neulaset, pikkukivet järven rannasta, näkinkengät
Elsa etsii Otolle näkinkenkiä.
ja hiekka.
Kokoamme pilttipurkit riviin pöydälle. Siinä se on: kesämummolan luonto tallennettuna omaksi mikrokosmoksekseen. Ihailemme lopputulosta. Se on yhtä aikaa muistoja, biologiaa ja ITE-taidetta.
Vintiltä löytyy lasten leikkikäsilaukusta poron kopara (varvas). Sekin on juuri piltti-purkkiin sopiva. Poron kopara saa kuitenkin vielä odottaa. Se kuuluu tulevaan Lappi-purkkien sarjaan.
