Kipi kipi kouluun!

Nyt ovat sitten koulut alkaneet, ne viimeisetkin. Hietaniemen uimarannalla diivailevaa pop-tähti Rihannaa yömyöhään odottaneet teinit ovat vääntäytyneet luokkiinsa ja pienet ekaluokkalaiset reppuselät astuneet koulutiensä ensi askeleet.

Koulunkäynti jos mikä yhdistää sukupolvet. Millaiset koulurakennukset, koulumatkat, kouluruoka, opettajapersoonat, luokkakaverit? Kirskuva liitutaulu vai pehmeästi kosketeltava smart board? Aamunavauksissa soiva harmooni vai keskusradion kaiutin? Vohvelikankaiden kirjailu vai digikuvatyöpaja? Yksin- vai kaksinistuttava pulpetti? Entä oliko koulu kivaa vai tuliko siitä painajainen vai jotain siitä väliltä?

Olen varsinainen koulumuistoekspertti, sillä asuin lapsuuteni maalaiskansakoululla ja vietin aikaani koululla jo pikkunassikkana. Kun ensimmäinen ihka oikea koulupäivä alkoi meitä ekaluokkalaisia oli kolme: Heikki, Veikko ja minä. Opettajan nimi oli Anja ja hänellä oli kotona rottweiler. Luokan seinässä puolapuiden vieressä seisoi julisteessa Peppi käsillään. Ensimmäisessä joulujuhlassa esitimme toisella luokalla olevan Sirpan kanssa karamellirunon kirjavaan kreppipaperiin kiedottuina.

Merete Mazzarella kirjoitti Hufvudstadsbladetin (15.8.) kolumnissa kokemuksistaan koulun ja kodin yhteistyöstä. Hän viittasi tutkimukseen, missä todettiin yhteistyön sujuvan helpoiten vanhempien kanssa, jotka edustavat suunnilleen samaa sosiaaliluokkaa ja arvomaailmaa (miten tämä sitten määritelläänkään) kuin opettajat. Kyllä vaan, tämän voi hyvin uskoa, mutta entäpä opettajien lasten kouluasenteet aikuisena? Onkohan niitä tutkittu? Kun esikoiseni aloitti koulunsa olin lapsuuskokemuksineni koulumyönteinen heti kättelyssä. Kun pääsin koulurakennukseen sisälle olin muistikuvien tunkiessa tajuntaani  jo ihan myyty. 1950-luvulla rakennetun koulurakennuksen pilkulliset kiviportaat toivat mieleen opettaja-asuntolan, missä perheemme asui. Muistan kuinka superpallo pomppi portaikossa mainiosti.

Näiden koulutyöskentelyyn nähden ulkoisten, ääneen lausumattomien tekijöiden lisäksi koti-kouluyhteistyömme alkoi onneksi myös sisällöllisesti hedelmällisesti. Ihana, kokenut Päivi-opettaja otti pienet tulokkaat äidillisen lämpimästi vastaan ja lunasti paikkansa sukumme koulutarinoissa merkittävien opettajapersoonien joukossa. Ja esikoisen alaluokilla piirtämä oranssi tiikeri on uhkunut voimaa työpöytäni vieressä.

Erilaiset muistot synnyttävät todennäköisesti erilaisia kohtaamisia. Eikä suinkaan aina näin auvoisia.

Entä voiko koulumuistojen jäljille matkustaa? Voisiko käydä katsastamassa eri sukupolvien koulurakennukset, kuvaamassa pihan, pyörätelineet, rappuset, ulko-oven, juhlasalin ikkunan, juoma-automaatin ja täytetyt eläimet vitriinissä?

Omalta kohdaltani kyllä ja ei. Oma ensimmäinen opinahjoni lakkautettiin viime keväänä. Lasteni mummun kansakoulu paloi muutama vuosi sitten. Ukin kansakoulun eli Puistolan koulun rakennus on vielä olemassa vaikkei enää koulukäytössä kaupunginpuiston kupeessa. Koulusta ukki muistaa, että samassa kaksinistuttavassa pulpetissa istui Marjatta. Marjatta ja hänen siskonsa työskentelivät myöhemmin postissa ja toinen heistä valittiin Hämeen ystävällisimmäksi postivirkailijaksi. Mitähän Heikistä ja Veikosta tuli isona?

Linkkivinkki: digitoituja vanhoja opetuskuvatauluja http://www.keuruu.fi/pihlajavesi/kuvagalleriat/kuvataulut

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s