Kesän kuvia

Kesällä rannassa

Vietin yhden kesän viimeisistä viikonlopuista kesäkuvien parissa ja askartelin tietokoneruudulla Ifolor-kuvakirjan. Posti toi valmiin kirjan tällä viikolla. Kuvakirjan kannessa lukee Nokimäki ja se kertoo isäni lapsuuden kesähuvilasta Hämeessä. Jos nyt eläisimme noita menneitä aikoja, olisi huvila jo aikaa sitten (=ennen koulun alkua) siivottu talvikuntoon, ovet lukittu ja maalla pulskistuneet kotieläimet (=lampaat) kuljetettu linja-auton lavalla kaupunkiin.  Kesän riemut takanapäin, nokka kohti syksyn seikkailuja!

Huvilakuvat löytyivät kevättalvella sedän kaapista vanhasta albumista. Kyllin en voi setää ja hänen vaimoaan tästä löydöstä kiittää! Istuin tuolloin yhden talvisen viikonlopun tietokoneen ääressä ja skannasin noin sata minulle täysin ennen näkemätöntä 1920- ja 1930-luvun kuvaa suuren kiihtymyksen vallassa. Olin aikaisemmin nähnyt vain muutaman valokuvan isäni lapsuudesta: vauvakuva, totinen kuva veljen syntymäpäiviltä, ulkona pihalla otettu naurava potretti.  Nyt tietokoneen ruudulle ilmestyi kuva toisensa jälkeen pikku pojista leikeissään, perheestä ja sukulaisista. Kokemus oli hyvin hämmentävä, varmaan samaan tapaan kuin jos olisin äkkiarvaamatta löytänyt laatikollisen vanhoja kirjeitä.  Pyöritin kuvia tietokoneella, katselimme niitä perheen kanssa televisioruudulta. Isä tutkiskeli kuvia läppäristäni ja kerralla ei montaakaan ehtinyt katsoa, kun muistoja alkoi nousta mieleen niin runsain määrin.

Kuvat ovat isoisän ottamia. Väinöllä on ollut silmää ja tilannetajua. Kuvissa on lämpöä, läheisyyttä, hilpeyttä, vastustamatonta aistillisuutta. Selvästi kameran takana on ollut henkilö, jolla on ollut innostava vaikutus kuvattaviinsa, sen näkee erityisesti hilpeistä ryhmäkuvista. Lapset taas lotraavat keskittyneesti rantavedessä, kapuavat veneeseen, kurkistavat teltasta, kellivät nurmelle levitetyllä peitolla, pissivät komeassa kaaressa heinikkoon. Fanni-äiti hehkuu riippumatossa lapsi sylissään ja ilmavat kuusenoksat kaareutuvat runollisesti heidän ylleen. Väinö itse työntää kottikärryä ylös mäkeä yläruumis atleettisesti paljaana, heiluttelee vesuria huvilan nurkalla hauis piukeana, kumartuu rivakkaan aironvetoon soutuveneessä järvellä.

Isoisä Väinö vietti huvilalla neljä kesää ja kuoli. Kesäkuvia ei taidettu sen jälkeen paljon katsella. Isäni ei kuvia muista enkä minä ole niitä isoäidin kainalossa lapsena tutkinut. Kumpa olisinkin! Kesäkuvahuuman vallassa oli pakko soittaa kevättalven merenjäältä pikkuserkku Ullalle kuvalöydöstä. Hän ymmärsi puolesta sanasta, että jälkipolville tekee niin hyvää, kun näkee onnellisuutta omissa sukujuurissaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s