Joulumuistokalenteri – 9. joulukuuta

Lempikukkani on hyasintti. Lapsuudenkodissani oli tärkeää se, että kotona oli kukkia aina juhlapyhinä. Kukkien asetteleminen oli myös tärkeää. Tavasta on tullut tärkeä itsellenikin. Kukkiin on aina varaa! (Marjut)

Hyasintti on minulle ehdoton joulukukka, vaikka jotkut sen tuoksua arvostelevatkin. Ainakin yksi hyasintti pitää jouluna saada. (Tuovi)

Hyasintti on ollut aina lempikukkani, mutta aikuisiälläni olen tullut allergiseksi sen voimakkalle tuoksulle. Nykyisin jouluumme kuuluu pääasiassa joulutähtiä, kenties myös jokin asetelma, joita ystävillä on tapana muistaa toisiaan. (Leena)

Lempikukkani on amaryllis. (Ilpo)

Lempijoulukukka vaihtelee. Lapsuudessani äiti yritti kasvattaa hyasintteja. Ei oikein onnistunut. Meillä oli hyvä kellari, jonne mukulat vietiin pimeään ja viileään ja tuotiin sitten valoon ja lämpimään. Hyasintit kukkivat, jos kukkivat, milloin sattuu. Kukkia meillä kyllä oli jouluna. Isä sai työpaikalta  yleensä kaksi kukkakoria, toisen isomman ja toisen pienemmän. Sitten vanhempien ystävät ja sukulaiset antoivat myös. Ne olivat yleensä hyasintteja tai ruukkuun istutettuja tulppaaneja tai tulppaaneja ja kieloja. Ruukku, missä on tulppaani ja muutama kielo sammaleeseen istutettuna on erittäin kaunis. (Tuija)

Joulukukista kaunein on mielestäni hyasintti. Yhteen aikaan oli tapana viedä joulukukkia tuttaville. Muistan kun isä sanoi että annetaan seuraaville edellisten kukat. Meillä saattoi olla toista kymmentä hyasinttia ja muita joulukukkia lisäksi. Siinä jo koti tuoksui liian voimakkaalle. (Ritva)

Lempijoulukukkani on tulppaani, mutta lapsuuden kodissa oli myös kieloja. Jouluaattona tai aatonaattona käytiin viemässä joulukukat muutamalle ystäväperheelle. Tämä tehtävä jaettiin lasten kesken. (Maisa)

Mikä kukka kuului sinun lapsuuden jouluusi? Entä nyt?
Joulumuistokysymykset 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s