Joulumuistokalenteri – 12. joulukuuta

Jouluna 1948, kun olin kolmevuotias, kuoli isoisäni Alfred kotonamme poikansa, isäni Pentin käsivarsille sairastettuaan koko syksyn. Ilmeisesti keuhkosyöpään. Hän oli arkussaan talon kuistilla. Muut lähtivät hautajaisiin Janakkalaan, minua ei otettu. Matti-kummisetä antoi minulle Korkeasaarikirjan. Minua oli mielestäni petkutettu. Inhosin sitä kirjaa. Tallella se on vieläkin. (Ulla)

Yleensä joulut ovat menneet totutun kaavan mukaan, mutta selvästi erilainen joulu oli silloin kun tyttäremme oli puolitoista kuukautta vanha. Aattoillan aterialle hänet nostettiin babysitterissä keskelle ruokapöytää ja siinä hän ikäänkuin osallistui yhteiseen aattoateriaan. Hänen lähellään ollut sininen hyasintti oli hänestä kaikkein kiinnostavin. Tärkeäksi tämä joulu muodostui myös siksi, että lapsemme ei ollut ennen sitä nukkunut yhtään yötä ja olin todella uupunut. Isovanhemmat ottivat tyttäreni nukkumaan omaan makuuhuoneeseensa ja ”käänsivät hänen kellonsa” niin että öistä tuli öitä ja päivistä päiviä. (Leena)

Olin mummolassa viettämässä joulua ja mummo *huijasi* aaton jo edelliseksi päiväksi. Hän oli niin utelias lahjojen suhteen. Kun naapurin tyttö tuli käymään asia selvisi. Kyllä oli noloa. Eno haki kuusen ja koristeetkin olivat hukassa. Taisi olla samana vuonna kun eno  ( minua vain hieman vanhempi ) laittoi pakettiini risuja. Silloin sanottiin että tuhmat lapset saavat risuja. Eno oli minulle muuten tosi mukava. Kunhan koiruuttaan kiusasi. Asia on kuitenkin mieleen jäänyt. (Ritva)

Ulkomailla asuessamme joulu oli väkisinkin erilainen, kun puitteet olivat niin erilaiset – ei ollut lunta eikä asuinmaassamme vietetty jouluaattoa suomalaiseen tapaan. Tuolloin joulunviettomme keskittyi kotiimme ja pyrimme luomaan sinne mahdollisimman samanlaiset puitteet kuin koti-Suomessakin. (LiisaM)

Yhtenä jouluna koko porukka oli sairaana. Kukaan ei jaksanut tehdä mitään eikä juuri kyennyt syömään, kaikki nukkuivat ja heräsivät välillä ottamaan lääkkeensä. Jälkeenpäin epäili, ettei joulua ollutkaan.
Eräs joulu oli erityisen hauska. Olimme joskus toivoneet, että saisimme kerrankin syödä makkaraa niin paljon kuin haluamme. Niinpä sitten isä ja äiti olivat vakiolahjojen lisäksi, jotka meillä olivat värikyniä, piirustuspaperia, kirjoja ja tarvevaatteita, varanneet jokaiselle lapselle lenkkimakkaran. Sen sai syödä koska halusi. Muistan miltä tuntui lukea Topeliuksen Lintu Sinistä makkara kädessä: ”Florella: Nälkä vain mua kiusoittaa! Mistä saisin makkaraa?” (Maisa)

Mitä sinä muistat?
Joulukysymykset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s