Tehotuotantosika kohtaa muistojen kotipossun

Osallistuin kerran mindfullness – kurssille, jossa tehtiin mandariiniharjoitus. Kehitimme tietoisuustaitojamme tutkien ja tunnustellen hedelmää kaikilla aisteilla. Kuvittelimme mielessämme mandariinin matkaa puusta kauppaan: kuka hedelmän on poiminut, kuka sen on pakannut laatikkoonsa, kuka kuljettanut rekalla ja laivalla, kuka purkanut kuorman ja asetellut kaupan hyllylle. Söimme lohkon kerrallaan. Pieni mandariini tuntui ihmeen täyttävältä ja ravitsevalta.

Harjoitus tuli mieleeni, kun katselin Katja Gauriloffin ohjaamaa dokumenttielokuvaa Säilöttyjä unelmia raviolipurkin globaalista matkasta suomalaisen marketin hyllylle. Raviolin ainekset tuotettiin joka ikinen eri maassa ja eineksen valmistus ja purkitus tehtiin ranskalaisessa tehtaassa. Raaka-aineiden kuljettelu ympäri Eurooppaa vaikutti täysin absurdilta, mutta tuotantokustannukset on varmasti tarkkaan laskettu.

Elokuvan esteettinen, eleetön ja tarinallinen kerronta välittää monella tasolla rankkaa sanomaa. Pieni ja halpa peltipurkki pullistelee tuotannossa mukana olleiden vaatimattomien työntekijöiden unelmia ja pettymyksiä. Portugalilainen tomaatinpoimija toivoo tyttärelleen parempaa tulevaisuutta, ukrainalainen viljankorjaaja muistelee lapsuutensa kiusaamiskokemuksia, tanskalainen eläintenhoitaja haaveilee tyttöystävästä.

Valitettavasti purkki täyttyy oliivilehtojen ja viljapeltojen havinan lisäksi myös tuotantoeläinten kirkunasta. Tanskalaisen porsitussikalan pikku possut juoksevat sorkat kopisten kuljetusautoon, joka vie ne Saksaan kasvatettavaksi ja sieltä romanialaiseen teurastamoon. Realistiset kuvat sian elämän päätöksestä ovat kovaa katsottavaa.  Raviolitäytteeseen päätyvät naudat saavat puolestaan veitsestä Puolassa. Valkoisiin kumisaappaisiin pukeutunut teurastaja tekee työtään ruhojen keskellä yltä päältä veressä, kertoo elämästään ja kuvailee kuinka aikoo kostaa vaimonsa rakastajalle.

Sympaattiset muistot ja kertomukset suvun kotieläimistä ovat täysin eri galaksilta kuin dokumentissa kuvattu tehotuotantosikojen elämä.  Mummu seurasi lapsena maalaistalossa, kuinka vastasyntyneitä ja huonohenkisiä porsaita hoidettiin lämpimässä keittiössä: juotettiin maitoa tuttipullolla ja palautettiin vahvistuneena sisarustensa seuraan.

Ukin lapsuudessa myös omavaraisuutta tavoittelevan kaupunkilaiskodin piharakennuksessa kasvoi possuja. Possuilla oli tietenkin nimi, kuten Cärriäinen ja jokainen oli persoona. Pikku porsas juoksenteli välillä sisällä ja liukui vauhtia otettuaan huoneen mitan korkkimatolla. Kesäksi possu matkusti perheen mukana huvilalle ja kasvoi siellä kovaa vauhtia. Järjesteli tyytyväisenä kärsällään puhtaat pahnansa ja painoi ukkosella päänsä hoitajansa syliin.

Saavuttaako edes luomuporsas tällaista idylliä?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s