Puutarhaunelmia Carl Larssonin kanssa

Pistäydyin viikonloppuna Ateneumissa kahvilla ja kirjakaupassa. Juuri päättyneen Carl Larsson – näyttelyn julkaisu oli jo alennusmyynnissä ja upea katalogi oli ihan pakko ostaa.

Asiat johtavat toiseen ja tässä kävi nyt näin.

Tutustuin näyttelyyn kevättalvella ja jotenkin juuri sinä väsyneenä keskiviikko-iltana Larsson-idylli ei oikein kolahtanut. Monta tuttua kuvaa, oheisnäyttelyt nykyperheistä ja lapsillekin hieno leikkitila. Näyttelytekstit kysyivät oivaltavasti kävijältä, mitä meillä on yhteistä Carl Larssonin taiteen kanssa. Ja vastasivat: paljonkin, on perhe, sisustaminen, kauneuden kaipuu, kokonainen lifestyle. Kaikille tuttu näyttelyn sponsori IKEAkin kantaa ja hyödyntää taiteilijan kotikeskeistä perintöä.

Mutta tällä näyttelykäynnillä Larssonin hyväntuulinen perhe-elämä, valoisat huoneet ja somat sisustukset katosivat Ateneumin suuriin saleihin enkä saanut niistä mitään otetta.

Päällimmäiseksi jäi harmitus. Mikä tässä nyt oikein mättää, miksi juuri minä en osaa nauttia näistä supersuorituista Larssonin teoksista.

Kunnes.

Tässä kuvaus siitä kuinka joskus sattumanvaraisetkin asiat johtavat elämää rikastuttaviin oivalluksiin, esimerkiksi puutarhoista.

Vaihe 1: Näyttelyn oheisohjelmassa oli hyötykasviyhdistyksen puheenjohtajan ja museopedagogi Satu Itkosen keskustelu kukista ja kasveista Larssonin taiteessa. En päässyt tänne, mutta näkökulma oli kiinnostava ja jäi mieleen.

Vaihe 2: Ateneumiin kahvittelemaan tulin opettajien täydennyskoulutuskurssilta, jossa olin juuri saanut kuulla kurssitoverini Sarin esityksen puutarhasuunnittelun pedagogiasta. Ihanat puutarhakuvat tuoreessa muistissa selailin sitten Ateneumissa Larsson – julkaisua ja yhtäkkiä teokset alkoivat puhua ihan uutta kieltä. Pikkuisen ahdistavakin somuus ja tavoittamattomalta tuntuva kodin onni ei ollutkaan enää se pääasia. Hyvänen aika, miten en koskaan ennen ollut huomannut sitä kukkien ja kasvien määrää Larssonin kuvissa!

Vaihe 3: Nyt se aukeni – uusi näkökulma. Ollaan sisällä tai ulkona, kukat ovat Larssonin kuvissa mukana. Esbjörn istuu lukunurkkauksessaan ja punainen hyasintti tuoksuu pöydällä. Sisko rustaa kirjettä, pelargoniat rönsyilevät kukkaikkunalla. Lisbeth lukee kirjaa, jonka ylle joulukaktuksen kukat kaartuvat. Taiteilijan isä keinuttelee kiikkutuolissa, vierellään sanomalehti, silmälasit ja ruusunoksa maljakossa. Sisäkuvissa kukat ovat kuin oleellinen osa sisustusta, ulkokuvissa ne rehevinä nousevat muun kasvillisuuden keskeltä. Tiikerililjat lammen rannalla, keltaiset kurjenmiekat kaartumassa sinisen piha-aidan ylle, auringonkukat punaista seinää vasten, pionit Lisbethiä ympäröimässä. [En ole haka kasvilajien tunnistamisessa, tulkintavirheet ovat todennäköisiä. Opastuskierros kukkateemalla olisi tehnyt kyllä hyvää.]

Kukat yhdistävät Larssonin perheen, mummuni puutarhan ja minun arkeni. Ehdottomasti. Meillä on tämä asia, jonka voimme jakaa. Vaikka oma sisustamisen taitoni ei riitä Larsson-idylliin, kukkakimppu keittiön pöydällä on jo mahdollista. Ja kun seuraan kevään etenemistä pienessä kotipihassamme, voin samalla selailla näyttelykatalogia, saada inspiraatiota kuvien runsaudesta, rehevyydestä ja runollisista yksityiskohdista. Kohta kukkivat minunkin kurjenmiekkani ja ukonhattuni.

Kukkivatko keisarinkruunut Larssonien puutarhassa?

Kirjavinkki:
Carl Larsson – näyttelyjulkaisu. Ateneumin taidemuseo, Turun taidemuseo, 2011.
Satu Itkonen: Taidekuvan äärellä. Katso – koe – jaa. Kansanvalistusseura 2011.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s