Sukutapaaminen ranskalaisittain

Ranskalainen viikonloppu on hyvän mielen elokuva lapsuus- ja kesämuistoista, perheestä ja suvusta.  Albertine on 11-vuotias ja matkustaa maalle mummolaan. Siellä isoäidin syntymäpäiville kokoontuu sekalainen seurakunta sisaruksia puolisoineen ja lapsineen. Eletään 1970-luvun loppua.

Maalla Bretagnessa tapahtumat soljuvat pienimuotoisesti ja intensiivisesti. Albertine leikkii barbeilla poikaserkkunsa kanssa, käy tukkanuottasille vihreästä citroenista nousseen nokkavan tyttöserkun kanssa. Hän vierailee isän kanssa nudistirannalla ja ihastuu palavasti vaaleakiharaiseen poikaan.

Syntymäpäivän ateria syödään pitkässä pöydässä ulkona pihalla. Miehet ovat paistaneet porukalla lampaan, ja ottavat ruokailun jälkeen mittaa toisistaan jalkapallossa. Naiset puhuvat seksistä, elokuvista ja lastenkasvatuksesta. Sää ja mielialat muuttuvat nopeatempoisesti, mutta hyväntuulisesti. Yhtäkkiä vettä ryöpsähtää taivaalta (bretagnelainen sää on vaihteleva!) ja meluisa seurue siirtyy sisätiloihin. Sade lakkaa ja siirrytään mutkattomasti takaisin.

Elämä on heitellyt bretagnelaisia sisaruksia eri suuntiin. Osa elää perheineen maalla, kun taas Albertinen isä on pariisilaistunut näyttelijä ja vasemmistointellektuelli. Yksi sedistä on lääkäri, toinen umpimielinen ja viinaan menevä Algerian sotien veteraani. Puolisoiden mukana tulee lisää sävyjä Korsikasta ja Espanjasta.

Politiikka ja naisen asema leimahduttavat juhlaväen tunteet salamannopeasti. Maailmaa nähneellä avarasydämisellä isoäidillä on täysi työ pitää jälkikasvunsa aisoissa. Pyyntö  ”Pas de politique! – ei politiikkaa” saa toistua pöydän päästä useammankin kerran.

Erilaisuudesta ja ristiriitaisuuksista huolimatta sukukokoontumisen henki on suvaitsevainen. Maailmaan mahtuu monenlaista. Kuten omissa maailmoissaan elävä lempeä isoeno, jonka epäonnistunutta hirttäytymisyritystä lapset todistavat ladonraosta, taluttavat takaisin kotiin ja antavat kananpojan isoon kouraan lohdukkeeksi.

Samoista aineksista olisi saanut kasaan todellisen ahdistuselokuvan, mutta Julie Delpyn ohjaus on silottelemattoman lempeä ja humoristinen. Lapsuuden ja nuoruuden rajamailla liikkuva Albertine päähenkilönä tuo tarinaan uteliaan, luottavaisen ja näkemäänsä vielä arvottamattoman näkökulman.

Ranskalainen viikonloppu, ohjaus Julie Delpy (2011).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s