Mattomuistoja Pohjanmaalta

”Kun astuu pohjalaiseen tupaan, niin matto sieltä ensin loistaa.” Näin toteaa Anna-Liisa Esala, joka on innostunut tutkimaan pohjalaisen sukunsa naisten itse kutomia mattoja.

Anna-Liisalle juuri matot ovat leimallisin tekstiili pohjalaisessa talossa. Raanuja ei juuri ole ollut seinillä, koska tyypillisesti huoneissa on paljon ikkunoita.  Pöydällä taas oli usein kapoisa kaitaliina.

Anna-Liisa on kuvannut sukunsa mattoja ja haastatellut kutojia. Oman äidin tekemät matot ovat edelleen käytössä siskon pojalla. Kuvattavina ovat olleet myös tädin sekä veljen anopin matot.

”Matot liittyvät naisten töihin. Ne ovat jotakin perin maalaista. Matoilla on myös aina tarina: kuka tehnyt, mitä tarkoitusta varten”, Anna-Liisa pohtii.

”Kaikki suvun naiset kutoivat”, hän kertoo.  Taito meni paljon äidiltä tyttärille tai esimerkiksi tädiltä sukulaistytölle.  Anna-Liisan äiti oppi kutomista, kun meni miniäksi taloon.

Täti-ihminen, jolla oli aikaa, saattoi kutoa läheisille lahjaksi. Mattoja myös kudotettiin.

Punainen raita on tärkeä!

Mattoja kudottiin tarpeeseen, ei huvikseen. ”Naiset näyttivät kuitenkin kutovan mielikseen, se oli rentouttavaa tekemistä”, Anna-Liisa arvelee. Kutominen oli selkeästi aikuisten asia. Kuteen ”lyöminen” vaati voimaa, että matosta tulisi tiivis.

”Kaikki vaatteet leikattiin matonkuteiksi”, Anna-Liisa muistaa.  Puuvilla oli paras materiaali ja myös flanelli  oli suosittua. Krimpleenistä taas tuli liian kevyitä mattoja, ne eivät pysyneet suorassa.   ”Farkuista sai hyvää kudetta. Farkkukankaan pienet värivaihtelut ovat hyvästä, niistä tulee eloa.” Pellavaa sen sijaan ei leikattu matonkuteeksi, se oli liian arvokasta.

Matonkuteiden leikkaaminen oli oma taitonsa ja aikuisten töitä sekin. Piti osata leikata sopivan levyistä, kiertää vaatteissa olevat reiät ja saumat. Raitakangas leikattiin poikkiraitaan, jotta kirjavuus säilyi.

Anna-Liisan äiti kutoi parhaat tuvan mattonsa ostokuteilla. Kudontamalleihin tarvittavia samoja värejä ei mitenkään olisi omista kuteista riittänyt. Eteisen vaatimattomammat räsymatot sen sijaan voitiin kutoa joutokuteista ja niistä tunnisti eri vaatteitakin.

Tuvan matot olivat kapeat ja pitkät. Lattialle levitettiin useampi matto vierekkäin niin, että väliin jäi paljasta ja matot peittivät tasaisesti koko lattian. Oven eteen asetettiin vielä matto poikittain. Väritys oli ryhdikästä punaista, mustaa ja valkoista. ”Punaiset raidat ovat olleet tärkeät suvun matoissa”, Anna-Liisa kuvailee.

Pitkät matot levitettiin tupaan vieri viereen.

Talvimatot ja kesämatot olivat kotona erikseen. Kesämatot olivat näistä huonommat. Talvella, kun lattia oli kylmä, tarvittiin paremmat ja paksummat. Kutomisessakin oli vuodenaikojen vaihtelua. Kesällä kudottiin ullakolla tai ulkorakennuksessa, talvella tuvan nurkassa tai kamarissa.

Anna-Liisa on kerännyt myös kutomiseen liittyviä murresanoja. Pännit, kaide ja suu ovat pohjalainen vastine pingottimelle, pirralle ja viriölle.

Entäpä kuinka pohjalainen kutsuu itse kangaspuita? Aseilla matto kudotaan!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s