Joulumuisto 1.12.

Joulukysymykset1

Olin alle kouluikäinen, kun huomasin, että joulupukin jalassa oli samat sukat kuin apulaisellamme. Sen suurempaa järkytystä kokematta tajusin, kuka pukki oli. Pukki tuli kuitenkin meille joka vuosi, tuli vielä, kun olimme jo aikuisia ja joskus olimme itsekin pukin osassa. (Laila K)

Lapsuuteni noloin joulupukkikokemus oli, kun en enää uskonut pukkiin, mutta pikkusisko uskoi. Pukiksi ja tontuksi oli rekrytoitu ”isot pojat” naapurista. Vanhempani pakottivat minut soittamaan pukille nokkahuilulla joululauluja, enkä siskoni takia kehdannut panna hanttiin. Soittelin siinä sitten parit biisit naama punaisena. (Soila O)

Olin korkeintaan neljä- tai viisivuotias, kun jouluaattona vanhemmat huusivat että nyt pukki on tullut pihaan. Kipitin ulko-oven vieressä olleelle kiveykselle ja portista oli kuin olikin tullut joulupukki – poron vetämällä reellä! Vieressä oleva tonttutyttö näytti vähän oudosti yhdeltä naapurilta, mutta poro ja reki häivyttivät epäilykseni pukin aitoudesta. Muistan kuitenkin kaikkea tätä katsellessani ajatelleeni: näenköhän nyt unta – tämä ei voi olla totta! (Petri L.)

Millainen on sinun muistosi?

Kurkista myös joulumuistokalenteriin 2011.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s