Hyvä lukija! Toivottavasti vuotesi on alkanut onnellisissa merkeissä. Täällä joulu meni, vaan ennen uutta vuotta matkan päästä ilmestyi vielä paketti.
Mitä ihmettä! Somassa oranssilla kankaalla päällystetyssä boksissa on jotakin käärittynä norsunluun väriseen kreppipaperiin. Rapistelen kääreet auki. Paketista ilmestyy pikkuinen kahvikuppi.
Paketin mukana on kortti ja siinä hollantilainen talvimaisema. Hevonen katselee heinäkuorman edessä kun väki on kerääntynyt joelle luistelemaan. Käly kirjoittaa:
”Äitisi toi joskus kauan sitten muutaman kahvikupin Tuuloksesta Vanhallepellolle. Viime kesänä poimin nämä vintiltä mukaani. Ajattelin, että kuppiparilla (jos ihan tarkkoja ollaan, niin kuppi ja lautanen ovat eripariset, mutta hyvin samanhenkiset kuitenkin) voisi olla uusi elämä sukuseikkailijan joulupöydällä.
Lempi-mummusi ja Juhana – vaarisi ovat varmaan monen monta kertaa juoneet kahvia tästä kupista ja sitä on hellävaroen tiskattu Tuuloksen keittiössä.”
Olen sanaton.
Käly on asettanut kuppiin kynttilän. Ajatus mummulan kahvikupista valaisemassa ja lämmittämässä pimeää keskitalvea ja joulun aikaa on huimaava. Syvästi liikuttava. Omien valoisien lapsuusmuistojen lisäksi siksikin, että onhan mummu jouluaaton aaton lapsi ja mummun ja vaarin hääpäivä on uuden vuoden aattona. En kuitenkaan uskalla sytyttää tulta, sillä pelkään menettäväni kupin. Entä jos se halkeaa?
Kuppipari muistuttaa nyt keittiössä näkymättömien naisten ketjusta. Ei ole enää äitiä eikä mummua, mutta näiden kahvikissojen muisto elää tässä ja nyt. Siis kuppi kuumaa uudelle vuodelle. Ja kälylle suuri kiitos!
Café Suku 