Havahduin siihen, että Terho Tonttu istui vierelläni ja syötti minulle pähkinöitä. – Ei pidä koskaan olla liian pitkään syömättä, tonttu valisti. Se ravisteli käteeni pikku kangaspussista vielä vähän karpaloita. – Nämä kun syöt, niin sitten taas jaksat, se kannusti.
Marjat maistuivat raikkaan kirpeiltä ja tunsin kuinka voimani palautuivat. Tulimme ulos Galleriasta. Kadunkulmassa mies soitti joululaulua lasipulloilla.
Terho halusi näyttää minulle jotakin Ateneumissa. Kävelimme takaisin Rautatientorille ja menimme museoon. Nousimme eteishallin suuret portaat.
Salissa astuimme Tuusulanjärven maisemaan. Seisoimme tontun kanssa salin keskellä ja pyörähdimme hitaasti ympäri. Vuodenajat vaihtuivat: syksyn ruska lumen peittämiksi havupuiksi, kevään vehreys kesäisen järvenrannan ahvenruohoiksi ja sammakonkurnutukseksi.
Terho kertoi ystävästään Halosenniemen Heikki-tontusta. Kun Pekka etsiskeli talonpaikkaa Tuusulanjärven rannalta, Heikki oli seuraillut häntä ja varoitellut epäsuotuisista rakennuspaikoista käpyjä heittelemällä. Pekka ymmärsi ja luotti tontun viesteihin ja valitsi Halosenniemen. – Eikä koskaan katunut, Terho sanoi painokkaasti.
Rakennustyöt aloitettiin saunasta. Pekan perhe asui siellä kunnes suuri hirsihuvila valmistui. Heikki-tontulle saunasta tuli vakituinen asuinpaikka. Sieltä käsin se uskollisesti piti huolta kasvavan perheen hyvinvoinnista ja ahkerasta maalarista. Tonttu auttoi Pekkaa löytämään talvisesta metsästä juuri sopivat puut kankaalle ikuistettavaksi. – Tuskinpa olisivat Pekan tomaatitkaan kasvaneet niin meheviksi ilman Heikkiä, Terho päätti kertomuksensa.
Katselimme tontun kanssa Pekan maalaamaa talvista järvenrantaa ja Halosenniemen lämpiävää saunaa. Tyyneys ja levollisuus valtasivat mielen.
Pekka Halonen, Auringonlasku Tuusulanjärvellä. Sauna lämpiämässä!
Café Suku 