Tehdäänkö Kaikkoset – taidetta käytetyistä tekstiileistä

Kaarina Kaikkosen (s. 1952) käytetyistä tekstiileistä tehdyt installaatiot ovat ilahduttaneet, riemastuttaneet ja koskettaneet minua. Olen nähnyt Kaikkoselta Helsingin tuomiokirkon portaat peittäneet miesten pikkutakit sekä Lönnrotinkadun ja Yrjönkadun risteyksen yllä liehuneet paidat.  Molemmat olivat yhtä aikaa hyvin esteettisiä, puhuttelevia, hartaita ja jollakin tavoin samalla röyhkeän julkeita.

Että joku malttaa asetella teoksensa sateen, tuulen, auringonpaahteen, pakokaasujen ja lennosta ruikkivien lokkien armoille. Nostaa ihmistä palvelleet, elävää ihoa lämmittäneet vaatekappaleet ensin paljaasti ohikulkijoiden silmien eteen ja sitten antaa niiden kastua, haalistua, pölyyntyä, likaantua, haurastua.

Mutta siinäpä se.  Rohkea käy tuulta päin, ja kaikki on katoavaista.  Ja vielä: vanha ja kulunut arkikin voi olla kaunista.

Haastatteluissa Kaikkonen on kertonut myös henkilökohtaisen muiston. Taiteilija menetti isänsä ollessaan kymmenvuotias. Isän muisto oli läsnä pikkutakeissa, joita nuori Kaarina piti koulussa. Miesten pikkutakit ovat mukana myös monessa myöhemmässä teoksessa.

Galleria Forsblomissa Helsingissä on nyt esillä Kaarina Kaikkosen uusimpia teoksia. Sisätiloissa vaikutelma on erilainen kuin ulkona liikenteen seassa tai torin laidalla. Kasvua ja liikettä teoksissa on. Miesten paidat kohoavat puun runkoina, pikkutakin hihasta kasvaa ja kiemurtaa hihoja toisensa perään, tummasta miesten takista on muovautunut yöperhonen.  Keveä lapsen mekko leijuu keskellä näyttelyhuonetta, nimi kertoo kaipauksesta: ”Älä jätä minua”.  Varsin ahdistava on teos, jossa raskaisiin taulukehyksiin on aseteltu vaaleanpunainen pikku uimapuku (?).  Viehkeän posliinilautasen sirpaleet tunkevat kankaasta läpi.

Selailen Forsblomilla näyttelykirjaa, jossa on kuvia Kaikkosen töistä ympäri maailmaa. Myös netistä Kaikkosen teoksia löytyy runsain määrin: katujen yllä, toreilla, metsässä, meren äärellä, kellotornissa, vanhassa katedraalissa.  Vaikuttavaa, inspiroivaa.

Luovaan sukutyöskentelyyn Kaikkosen töistä saa paljon inspiraatiota. Etkö tiedä, mitä tehdä vanhoille suvun tekstiileille? Kaikkea ei voi säilyttää, mutta poiskaan ei millään raaskisi pistää.

Entä jos veisi vaarin paidat ja mummon palttoot ja vanhat peitot ja keittiöpyyhkeet ulos puuhun tai pyykkinarulle, laiturille, nurmikolle tai metsään? Kietoisi puun ympärille? Asettelisi hangelle? Ottaisi kuvan?

Tekisi kuva-albumin ja jakaisi lähipiirille. Kärräisi sitten kaiken sen, mitä ei voi säilyttää hyväntekeväisyyteen tai leikkaisi matokuteiksi? Polttaisi isossa kokossa ja nauttisi joka tulenlieskan lämmöstä ja kipinästä?

Tehdään Kaikkoset ja installoidaan ikiomista materiaaleista!

Kaarina Kaikkonen
Galleria Forsblomissa 6.4.2014 asti

Tuuletus

Tuuletus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s