Isovaari ja piispa

Eilen oli Heikin nimipäivä. Heikki on vaarini toinen nimi ja tämän nimen hän sai isältään.

Heikki-isovaarista ei ole valokuvaa eikä muistoja (äitini oli ihan pieni, kun isovaari kuoli).  Heikin nimipäivänä annankin itse nimen viedä matkalle menneeseen. Siispä ajattelen isovaarin taivaallista esikuvaa, pyhää piispa Henrikiä.

Nimien arkimaailmasta irrottautuvat yhteydet ovat kiehtovia:  Pirkko – Birgitta, Paavo – Paavali, Liisa – Elisabeth. Heikki – Henrikissä nimi yhdistää hämäläisen maalaismiehen keskiaikaisiin pyhimyslegendoihin, ihmetekoihin ja kaikuisiin katedraaleihin. Nimi kuljettaa maalta kaupunkiin ja meren yli maihin, joiden kautta piispa Suomeen matkasi. Luterilaisuus vaihtuu katolilaisuuteen, hämeen murre ruotsiin, englantiin ja latinaan.

Heikin kunniaksi voin kuunnella piispa Henrikin lauluja ja polttaa pimeässä kynttilää.

Sitten kuvittelen mielessäni talvisia Heikinpäivän markkinoita ja omaa Juhana Heikki – vaariani matkalla rekiä myymään. Pakkasta on ja lunta runsaasti, eikä päivä ole vielä valjennut. Suojeleeko pyhä piispa matkalaisia susilta, varjeleeko markkinahumussa huijareilta?

Isänpäiväretki

Isoisä Väinö kärrää kiviä kesähuvilalla.

Isänpäivänä poimin sukupyrstöni sulista kaikki miehet.

Asetan sulat vieri viereen ja avaan keskustelun. Mitä sinusta tiedän, mistä sinua kiitän? Mitä sinä tiedät minusta, oletko jälkikasvustasi ylpeä? Onko meillä mitään yhteistä?

Juhlapäivän kunniaksi suljen silmät ja annan kuvien kulkea.

Ja kappas, näyttää siltä, että seison omalla bussipysäkillä ja odotan, kun vuoronperään saavutte sivuvaunullisella moottoripyörällä ja nappaatte minut kyytiin.

Isän kanssa mennään työpaikalle kansakoulun luokkahuoneeseen, missä iltaisin opettajan viulu soi. Olen minäkin soittanut pianoa, mutta isän muusikkous on omaa luokkaansa. Viulu vaihtuu mandoliiniin ja kitaraan, kohta kuulen urkuharmoonin pehmeät äänet. Omasta päästä improvisoiden. Minä olen aina ollut nuottien orja.

Jukka-vaarin kanssa hurautamme vaarin tupaan. Itse rakennetun talon tuvassa kuuluu vihellys ja kilkatus. Vaari raudoittaa rekiä. Välillä käy pihan perällä pajassaan ja kohentelee tulta, pyyhkii hikeä ja kilkuttaa kuumaa rautaa. Kätevyytesi ei valitettavasti ole lainkaan periytynyt. Olit aika harvasanainen, mutta pieni punavalkoinen lasten keinutuoli kodissamme puhuu puolestasi. Perheen mielestä se on tosin aina tiellä, mutta keinutuolista en luovu!

Isoisä Väinö kuoli kesken kaiken parhaassa iässään, nuorempana kuin minä nyt. Väinön sivuvaunupyörä kaartaa näyttävästi noutamaan ja huivi heiluen matkaan kyydissä Ateneumiin. Siellä Väinö on kuin kotonaan, kertoo hauskoja juttuja opiskeluajoistaan täällä taiteiden talossa. Jaamme yhdessä kuvien katselun nautinnon.

Isoisovaarit ovat luku sinänsä. Kustaa, Kustaa, Heikki ja Gustaf Adolf.  Yrittäjyyttä, maaltamuuttoa, hevosia, uskonnollisuutta, sotaa.

Jos sivuvaunumoottoripyörällä mentäisiin isien historian yöretkelle, niin kypärä päähän vaan ja huivi piiloon. Joka sukupolvessa on käyty sotaa, ja jutut niistä kuristavat kurkkua. Sekin retki on tehtävä.

Mutta nyt ei sotia ja sairauksia murehdita. Moottoripyörät parkkiin ja lepo. Ja sitten rivitanssiin järjesty, käsikynkkään näin. Kyllä, kyllä opetan teille, tulen tähän keskelle. Musiikkia kiitos, ja sitten antaa mennä!

Hääpäivä – Fanni ja Väinö

Fanni ja Väinö 1919

Suvun vuosi, elokuu 2. pvä. Vanhempieni ja isovanhempieni hääpäivät ovat peräkkäisinä päivinä elokuun alussa. Vuosia vaan on välissä 29.

Tein listaa edellisessä hääpäivä-postauksessa asioista, joista jokaisen olisi hyvä lähisukunsa häistä tietää.

Isovanhempieni kohdalla tulos on harmittavan vajavainen. Olkoon tämä varoittavana esimerkkinä siitä, miten tärkeiden yksityiskohtien kanssa käy, kun ei haastattele sukujaan ajoissa (toisten isovanhempien osalta tulos on kyllä tätäkin laihempi, valitettavasti)!

• Hääpäivä: 2.8.1919. Sää: Hmm…ulkona otetusta ryhmäkuvasta päätellen poutapäivä?
• Vihkipaikka: Fannin työpaikka, Karhiniemen koulu Huittisilla (retki tänne tehty, mitkä maisemat!)
• Morsiamen ja sulhasen asu: Kuten kuvasta näkyy, taustoista ei tietoa. Morsiuspuku periytyi miniälle eli äidilleni.
• Hääkimpun kukat: Apua, mitähän kuva kertoo?
• Mistä sormukset hankittiin? En tiedä. Olisi hauska tietää kuka ne mahtoi periä.
• Kuka vihki? Hämärä mielikuva, mutta en saa päähäni. Tämä kyllä selviäisi arkistoista.
• Soitettiinko vihkitilaisuudessa häämarssia? Mikä se oli? Vähän epäilen, mutta faktatietoa ei ole.
• Pidettiinkö juhlia? Mitä tarjottiin, oliko ohjelmaa? Juhlat oli.
• Keitä juhliin osallistui? Yleiset tunnelmat juhlaväen keskuudessa? Vieraina olivat koulun johtokunta ja yläluokkien oppilaat, sukulaisia. Johtokunnan puheenjohtajaa ehkä harmitti, kun opettajatar lähti kotirouvaksi. Tai sitten ei. Taas kuitenkin sai/piti rekrytoida.
• Mitä pari sai häälahjaksi? Onko lahjoja vielä tallella? En tiedä. Mielelläni kyllä omistaisin yhden kauniin kahvikupin isoäidin hääserviisistä.
• Onko parista hääkuvaa? On, mutta kihlakuva on se, joka on otettu oikein valokuvaamossa.

Opettajatar Fanni 31 v. lähti Huittisista vuolaan Kokemäenjoen rannalta Tampereen talouskoulun kautta uuteen kotiin Hämeenlinnaan. Eipä tiennyt, että kohta kymmenettä hääpäivää vietettyään olisi jo leski.

Mutta jos peruutetaankin vielä häistä kymmenen vuotta taaksepäin. Fanni ja Väinö ovat retkellä Aulangon näkötornilla, näin olemme kuvaa tutkiessa päätelleet. Puvut ovat viimeisen päälle ja hymy herkässä. Fanni on kohta lähdössä Jyväskylään seminaariin. Kaksikymppiset isovanhempani. Sata ja kaksi vuotta sitten.

Fanni ja Väinö Aulangolla 1909