Tärkeitä paikkoja – puutarhassa

Jotain mukavaa on siinä ajatuksessa, että jossain on puu, joka on nähnyt minut jo pienenä lapsena. Mummolan pihassa, koulun portilla, oman kotikerrostalon nurkalla.

Tai että jossakin on vielä piha ja puutarha, jossa olen leikkinyt. Paikka, jossa kasvavat vielä samat perennat ja pensaat, villeinä tai moneen kertaan uudistettuina ja jaettuina, pohjimmiltaan kuitenkin samoina. Eikä hassumpaa ole sekään, kun pieni syreenintaimi, ukonhattu tai särkynyt sydän lähtee maailmalle ja juurtuu kukkapenkkiin uusissa maisemissa, uusien sukupolvien iloksi.

Tällaisia ajatuksia heräsi Tuusulan Halosenniemessä Maijan puutarhassa kierrellessä. Taidemaalari Pekka Halosen perheessä puutarhalla oli suuri merkitys omavaraistalouden ylläpitäjänä sekä kauneuden tuojana. Pekka maalasi uhkeita tomaatteja ja muitakin puutarhakuvia, kuten kirkkaan punaiset lastenrattaat puun varjossa.

Nyt entisöidyssä puutarhassa kasvavat niin kaalit kuin raparperit, omenapuut, ruusut ja villit lupiinit. Kävijän kulku käy pitkin Pekan punatiilistä latomaa polkua.

Osana Halosenniemen kesänäyttelyä ”Puutarhajuhlat” perennojen ja pensaiden keskellä tunkiota tonkivat myös tuusulalaisen Silja Purasen possut.

Olen itse ihan liian kärsimätön puutarhanhoitajaksi, mutta täysin itsekkäästi nautin muiden ahkerien kädenjäljestä. Yksi näistä ahkerista on lapsuudenkotinsa pihalla tuoksuvien sireenien ja omenapuiden alla teetä nautiskeleva Ulla, joka muistaa, ettei porkkanapenkin kylväminen ja kitkentä ollut lapsena yhtään kivaa. Vaan perspektiivi sitten saattaa muuttua.

Ulla kertoo:

”Nyt asuessani eläkeläisenä taas samassa talossa ja hoitaessani samaa puutarhaa ihmettelen, miten hauskaa toukokuinen puutarhatyö onkaan. Vihannespuutarha on vain murto-osa lapsuuteni aikaisesta, mutta samoja lajeja siellä on kuin äidillä.

Äidin purjot olivat paksuja ja tanakoita kuin nuoret hongat, minun vähän hoikempia. Perunavakojakin on vielä neljä varhaista siikliä varten. Omenapuut, karviaispensaat ja vattumaa ovat samat.

Puutarha ja koko pihamaa ovat kuin muistolehto, jossa kuljen yhdessä vanhempieni kanssa muistellen hauskoja ja harmittaviakin sattumuksia kaiholla ja kiitollisena.”

Halosenniemi, Puutarhajuhlat 29.9.2013 asti. 

Puutarhaunelmia Carl Larssonin kanssa

Pistäydyin viikonloppuna Ateneumissa kahvilla ja kirjakaupassa. Juuri päättyneen Carl Larsson – näyttelyn julkaisu oli jo alennusmyynnissä ja upea katalogi oli ihan pakko ostaa.

Asiat johtavat toiseen ja tässä kävi nyt näin.

Tutustuin näyttelyyn kevättalvella ja jotenkin juuri sinä väsyneenä keskiviikko-iltana Larsson-idylli ei oikein kolahtanut. Monta tuttua kuvaa, oheisnäyttelyt nykyperheistä ja lapsillekin hieno leikkitila. Näyttelytekstit kysyivät oivaltavasti kävijältä, mitä meillä on yhteistä Carl Larssonin taiteen kanssa. Ja vastasivat: paljonkin, on perhe, sisustaminen, kauneuden kaipuu, kokonainen lifestyle. Kaikille tuttu näyttelyn sponsori IKEAkin kantaa ja hyödyntää taiteilijan kotikeskeistä perintöä.

Mutta tällä näyttelykäynnillä Larssonin hyväntuulinen perhe-elämä, valoisat huoneet ja somat sisustukset katosivat Ateneumin suuriin saleihin enkä saanut niistä mitään otetta.

Päällimmäiseksi jäi harmitus. Mikä tässä nyt oikein mättää, miksi juuri minä en osaa nauttia näistä supersuorituista Larssonin teoksista.

Kunnes.

Tässä kuvaus siitä kuinka joskus sattumanvaraisetkin asiat johtavat elämää rikastuttaviin oivalluksiin, esimerkiksi puutarhoista.

Vaihe 1: Näyttelyn oheisohjelmassa oli hyötykasviyhdistyksen puheenjohtajan ja museopedagogi Satu Itkosen keskustelu kukista ja kasveista Larssonin taiteessa. En päässyt tänne, mutta näkökulma oli kiinnostava ja jäi mieleen.

Vaihe 2: Ateneumiin kahvittelemaan tulin opettajien täydennyskoulutuskurssilta, jossa olin juuri saanut kuulla kurssitoverini Sarin esityksen puutarhasuunnittelun pedagogiasta. Ihanat puutarhakuvat tuoreessa muistissa selailin sitten Ateneumissa Larsson – julkaisua ja yhtäkkiä teokset alkoivat puhua ihan uutta kieltä. Pikkuisen ahdistavakin somuus ja tavoittamattomalta tuntuva kodin onni ei ollutkaan enää se pääasia. Hyvänen aika, miten en koskaan ennen ollut huomannut sitä kukkien ja kasvien määrää Larssonin kuvissa!

Vaihe 3: Nyt se aukeni – uusi näkökulma. Ollaan sisällä tai ulkona, kukat ovat Larssonin kuvissa mukana. Esbjörn istuu lukunurkkauksessaan ja punainen hyasintti tuoksuu pöydällä. Sisko rustaa kirjettä, pelargoniat rönsyilevät kukkaikkunalla. Lisbeth lukee kirjaa, jonka ylle joulukaktuksen kukat kaartuvat. Taiteilijan isä keinuttelee kiikkutuolissa, vierellään sanomalehti, silmälasit ja ruusunoksa maljakossa. Sisäkuvissa kukat ovat kuin oleellinen osa sisustusta, ulkokuvissa ne rehevinä nousevat muun kasvillisuuden keskeltä. Tiikerililjat lammen rannalla, keltaiset kurjenmiekat kaartumassa sinisen piha-aidan ylle, auringonkukat punaista seinää vasten, pionit Lisbethiä ympäröimässä. [En ole haka kasvilajien tunnistamisessa, tulkintavirheet ovat todennäköisiä. Opastuskierros kukkateemalla olisi tehnyt kyllä hyvää.]

Kukat yhdistävät Larssonin perheen, mummuni puutarhan ja minun arkeni. Ehdottomasti. Meillä on tämä asia, jonka voimme jakaa. Vaikka oma sisustamisen taitoni ei riitä Larsson-idylliin, kukkakimppu keittiön pöydällä on jo mahdollista. Ja kun seuraan kevään etenemistä pienessä kotipihassamme, voin samalla selailla näyttelykatalogia, saada inspiraatiota kuvien runsaudesta, rehevyydestä ja runollisista yksityiskohdista. Kohta kukkivat minunkin kurjenmiekkani ja ukonhattuni.

Kukkivatko keisarinkruunut Larssonien puutarhassa?

Kirjavinkki:
Carl Larsson – näyttelyjulkaisu. Ateneumin taidemuseo, Turun taidemuseo, 2011.
Satu Itkonen: Taidekuvan äärellä. Katso – koe – jaa. Kansanvalistusseura 2011.

Puutarhakuvia

Taneli Eskolan kokoama huikean kaunis näyttely Puutarhakuvia Sinebrychoffin taidemuseossa sai ajattelemaan suvun puutarhoja. Eskolan omia valokuvia ja uutta ja vanhaa maalaustaidetta yhdistelevä teemallinen ripustus avasi huone toisensa jälkeen uusia näkökulmia puutarhanhoitoon, joka todellakin on paljon muutakin kuin erilaisia kasveja: vaihtuvia vuodenaikoja, puutarhasuunnittelun historiaa, kansainvälisyyttä, flow-tilaan johdattavaa työskentelyä ja hiljentymistä.

Entä puutarha viljelijänsä persoonan ilmentymänä? Tätä olen itse pohtinut ajatellessani suvun isoäitien puutarhoja.  Lempillä oli vaatimattoman kansannaisen loistokas perennapuutarha (juuri nyt olisi syysleimujen aika). Fannilla kaupunkilaisen perheen hyötykasvitarha: omakotitalon tontti 1930- ja 40-luvuilla viimeistä senttiä myöten viljeltynä. Annikilla syreeniaita ja monta lajia ruusuja maalaistalon pihamaalla. Näitä ”puutarhakuvia” olen koonnut leikekirjaan ja löytänytkin monenmoista:  ruusulajikkeita, kesä- ja talviomenoita, kavalia myyriä, tuhoisia pakkastalvia, pistokkaina sukupolvelta toiselle siirtyviä sireenipensaita.

Näyttelyteksteissä siteerattu ruotsalainen Lotte Möller oli hauska tuttavuus. Oli pakko etsiä kirjastosta Möllerin kirja Ajatuksia puutarhasta (Basam Books 2008). Se tarjoaa nasevasti kirjoitettuja ja kiehtovia näkökulmia puutarhanhoidon maailmoihin kuten lumikelloihin (snowdrop), puutarhatonttujen historiaan tai hakettimiin.

Jos et ehdi pian päättyvään näyttelyyn, niin pidä silmät auki postikorttimyymälöissä. Taneli Eskolan Garden Collection -kortit ovat herkkiä ja tyylikkäitä. Saatan vielä skräpätä leikekirjaan.

Puutarhakuvia, 18.9. asti, Sinebrychoffin taidemuseo.