Kävimme tänään läpi yhdessä tietotekniikkaopettaja Marjaanan kanssa pitämämme Suvun muistot kuvakirjaksi – kurssin kokemuksia ja kehittelimme tulevaa. Tällä työväenopiston kurssilla suunniteltiin ja tehtiin oma kuvakirja internetistä saatavalla kuvakirjaohjelmalla. Kurssilaisten palaute oli innostunutta ja positiivista. Kaikki halusivat jatkaa kirjojen tekemistä ja monilla uudet teemat ja sisältöideat jo olivat iduillaan.
Tekniikka on kaikin puolin loistokaveri ja hyvä renki, kunhan siihen ensin tutustuu. Uusien taitojen omaksuminen vaatii oman aikansa, ja pientä stressiä kurssillakin tästä välillä syntyi. Seuraavalla kerralla mennään hieman hitaammin ja yhdellä lisäkerralla!
Vanhojen valokuvien skannauksesta työ alkaa. Ensin pitää haalia kuvat albumeista ja kenkälaatikoista, komeroista ja piironginlaatikoista. Täydentää kuvavalikoimaa kyselemällä sukulaisilta. Saada tolkkua siihen, mitä kuvat esittävät: kuka ryhmäkuvan nuorista kaunottarista onkaan se oma isovanhempi, täti tai serkku? Keiden kanssa hän tässä hymyilee?
Tunnistaminen riemastuttaa ja hämmentää. Tunteet nousevat pintaan. Omat muistot ja muilta kuullut puheet.
Kuvilla on valtava voima. Omaan historiaan liittyvät kuvat koskettavat erityisesti itseä, mutta kuvan kautta voi myös jakaa muistoja. Toiselle voi kuvan avulla tehdä näkyväksi omia juuria, tärkeitä henkilöitä ja paikkoja. Dokumentoiden, tietoa tallentaen ja jakaen, mutta myös hyvin henkilökohtaisesti. Katso nyt, ystävä hyvä, tätäkin kuvaa: täältä minä tulen, tässä on lapsuuteni maisema, tässä rakastuneet vanhempani, lemmikkikoirani ja nuoruuteni polkupyörä.
Ja sitten tunnevyöryjen keskeltä kylmäverisesti digitoinnin pariin. TIFF vai JPG? Resoluutio ja Dpi. Että millä säädöillä saan aikaan kuvakirjaan riittävän kuvatiedoston? Miten dia skannataan?
Kuvakirjan tekeminen tuo omaan historiaan uuden välineen ja ulottuvuuden. Digitoitua kuvaa voi tutkia eri tavalla kuin paperikuvaa, sitä ainutlaatuista originaalia.
Mitä jos rajaan kuvaa vähän: poistan hääjuhlakuvasta turhia vieraita ja jätän kuvaan pelkän hääparin. Hiukan zoomaan vanhempi ja lapsi – kuvan yksityiskohtia. Kas, papalla sauhuaakin sätkä sormien välissä, enpä tiennytkään että oli tupakkamiehiä.
Kuvan käsittelyllä korjaan pahimmat repeämät, taitokset ja tuhrut. Kuva entisöityy ja paranee, se saa arvoisensa asun ja vielä enemmänkin.
Suvun kuvakirjan suunnittelu on oman historian jäsentämistä. Samalla se on luovaa toimintaa, missä ajatus kulkee ja uusia oivalluksia ja näkökulmia syntyy.
Mikä on kuvakirjani teema? Onko se vanhempieni tarina, rakas kesäpaikka eri vuosikymmeninä, suvun vahvat naiset, työ ja ammatit, tärkeä harrastus? Millaisia aukeamia haluan rakentaa? Mitkä kuvat sopivat yhteen, mitä kuvia haluan erityisesti nostaa esiin? Paljonko kuvaa, paljonko tekstiä? Onko muuta kuvamateriaalia saatavilla kuin valokuvia: kirjeitä, karttoja, reseptejä?
Lopputulos voi olla asiallinen ja informatiivinen tai vaikka kuinka luova ja omannäköinen. Viime kurssilla Kirsti valikoi tarkkaan kirjansa sivujen taustavärit. Isän talvisotakuvat asettuvat siniselle pohjalle, vanhempien seurusteluajan kuvat hehkuvat punaisella. Matin kirjan kannessa juna puhkuu muhkean höyrypilven alla.
Kuvakirja on hieno lahja. Samalla sen tekijälle itse tekemisellä on suuri merkitys. Löytämisen, näkemisen ja oman näköiseksi työstämisen ilo.
Café Suku 