Tärkeät paikat – Ötökkä kesämökillä

Yksivuotias Oona muutti Suomen talven keskeltä päiväntasaajan lämpöön kauas Kaukoitään. Isoveli Oton Stiga ja Oonan ötökkäkeinu jäivät isotädille hoitoon.

Stiga mahtui pyörävarastoon, mutta keltapunakirjava Ötökkä ei suostunut yhteenkään kaappiin. Se asettui taloksi yläkerran tietokonepöydän viereen. Sieltä sen lannistumaton hymy on tervehtinyt meitä huoneistamme kömpiviä vanhempia ja teinejä huonoinakin aamuina.

Heinäkuussa Ötökkä lähti mummun ja vaarin kainalossa kesämökille. Ennen kuin Ötökkä pakataan lentokoneen ruumaan matkalle kohti oikeata emäntäänsä, se ehti seikkailla maalaismaisemissa. Kaupunkilaisötökkä tutki uteliaana kesämökin kaikki tärkeät paikat ja lauleli lempeitä ötökkälauluja (aina kun sitä vähän kutitti vasemmasta tuntosarvesta).

Tässä olen minä – Ötökkä mökillä.

Elsakin on mökillä. Hohhoijaa.

 

Missäpä Ötökkä nyt? Vaarin vanhan auton konepellillä. Ötökkä On The Road!

Tässä on vaarin uudempi auto. Wrummm.

Olen Ötökkäkeinu keinussa.

Oih, täällähän voisi kylpeä!

Nyt menen vanhaan taloon sisälle.

Kaisa-isomummun matot, pidän tästä kuosista.

Hienoja käpyjä.

Hoi viljelijä, tätä en ymmärrä. Missä ovat heinäseipäät?

Enon tekemältä laiturilta pääsisi uimaan…

Vaan Ötökät eivät ui, siis menen takaisin rantaan.

Aah, löysin ahomansikoita!

Tuota hetkinen, mihinkäs se Ötökkä katosikaan?

Tässähän minä ihan vaan verannalla. Mummun rakkaiden koivujen keskellä.

Syntymäpäivänä

Odotin juuri tätä päivää, jotta saisin viedä vanhat leluni uusille poluille.

Aamupimeällä ei ollut edes vaikea herätä.

Ensin onnittelulaulu ja tanssimaan innostuva koira. Kahvia punaisesta mukista. Kuopuksen ystävällinen toteamus: ”Äiti, olet lähempänä kuolemaa kuin syntymää.”

Perheen lähdettyä töihin ja kouluun pakkasin repun. Toivoin, että sade ei vielä alkaisi.

Kävelimme koiran kanssa ruovikkopolulle. Haistelimme täyteläistä tunnelmaa.  Keskellä kellastuneita korsia nostelin repusta esiin lapsuusmuistot.

 

Lelujen keskellä

Oma pallo

Helsingin kaupungin taidemuseo tarjoaa design-pääkaupunkivuoden kunniaksi katsauksen lelujen maailmaan. Noin 700 lelun näyttely on ranskalaisten kuratoima ja sisältää leikkikaluja mm. ranskalaisista, englantilaisista ja amerikkalaisista kokoelmista. Pääosa leluista on 1900-luvulta ja 1800-luvun loppupuolelta. Huikea rinnastus nähdään eläinlelujen osastolla, missä askeettinen englantilainen keinuhevonen 1600-luvulta kohtaa pyörillä kulkevan värikkään Fisher-Price -muovihevosen 1970-luvulta.

Lukuisat tyylikkäät ranskalaisten tavaratalojen mainosjulisteet kertovat, että lelut ovat olleet bisnes jo sata vuotta sitten. Suomessakin Hanna Herlinin lelupuoti ihastutti helsinkiläisiä jo 1800-luvun lopulla. Näyttelyssä suomalaista muotoilua edustaa Martta-nukke.

Museon kahteen kerrokseen levittäytyvät lelut on järjestetty säntillisesti aiheen mukaan. Alakerrassa majailevat eläinlelut ja mekaaniset lelut. Kun kävelee portaat yläkertaan tulevat ensimmäisenä vastaan  poikien ylen näyttävät autot ja sotalelut. Kun tinasotilasarmeijat on ohitettu saavutaan tyttöjen sievien nukkien ja kotileikkilelujen äärelle.  Sukupuoliroolittuneiden lelujen välimaastossa on ruokapöydän kokoinen Barbie-jalkapallopeli, missä vaaleanpunaisiin pelipukuihin sonnustautunut barbie-joukkue odottaa hymysuin ja siisteissä riveissä pelin käynnistymistä.

Suuressa näyttelytilassa lelut ovat näyttävästi esillä, käyttötilanteesta irrotettuna. Kodeissa lelut levittäytyvät lattioille anarkistiseen kaaokseen. Leikki elää, muuntuu, leikkijä luo koko ajan uutta. Ehkä tekee välistä hyvää katsoa lelua myös esineenä. Mitä arvoja se viestii, millaista estetiikkaa edustaa, missä se on tehty? Luovaa leikkiä edustavat Pierrick Sorrinin hassunkuriset näyttelyn teemoja kommentoivat taikalaatikkovideot. Huumori ja liikkuva kuva tuovat eloa ja pilkettä kokonaisuuteen.

Lähdin etsimään näyttelystä myös kaikuja omasta lapsuudestani. Tunnistin lukuisia omien lapsieni leluja globaaleilta markkinoilta (teletapit, bratz-nuket, pokemon-hahmot), omiani vähemmän. Lapsuudesta mieleen jääneet tärkeät lelut eivät kaikki ole olleet erityistä design-tavaraa: harmaa pieni mursu (matkamuisto Norjasta), äidin itse tekemä mollamaija, veljen laastarilla paikattu teddykarhu. Ystävätär  muistaa leikkineensä vuosia pienillä Disney-hahmoilla, joita hän osti omilla taskurahoilla paikallisesta paperikaupasta.

Omien lapsuuden lelujen varjonäyttelyyn tulisi meidän perheessämme seuraava kokoelma:
tytär: pikkueläimet
poika: pingviini (pehmolelu)
äiti: inkkaripäähine
isä: legot
ukki: poljettava, pyörällinen puuhevonen

Lelun lumo – näyttely ei avaa leikin koko maailmaa, sillä erilaiset pelit eivät ole siinä mukana. Jäinkin kaipaamaan palloja, hyppynaruja, tvistinaruja, Fortunaa, kuulapeliä, Dominoa, pelikortteja.  Jos meidän  perheessämme pitäisi valita jokin erityisen rakas eri ikäkausien yhteinen leikkiväline, se olisi ehdottomasti pallo. Superpallo, jalkapallo, sulkapallo, tennispallo, krikettipallo, rantapallo.  Koirakin rakastaa päivittäisiä palloleikkejämme.

Lelun lumo, Helsingin taidemuseo Tennispalatsissa 24.2.-20.5.2012
Museon tiedotuslehdessä on hyvät tausta-artikkelit leikin merkityksestä ja sukupuolirooleista. Näyttelyteksteihin voi tutustua myös netissä.