Kyselin lapsuuden lintumuistoja ystäviltä, sukulaisilta ja sukukurssilaisilta. Niitä on tullutkin varsin viehättäviä, koskettavia ja hauskoja. Kiitos paljon!
Linnut ovat kanssamme aina: osana äänimaisemaa, nähtyinä pihan ja puistojen puissa, rannoilla ja toreilla. Siivekkäät ystävämme kantavat paljon merkityksiä ja muistikuvia lapsuuden ja aikuisuuden ympäristöistä ja vuodenajoista.Ja mikä kiehtovinta, linnuista on moneksi, ne kun ovat milloin sielukkaita, salaperäisiä, herkän kauniita tai uljaita, milloin arkisia, röyhkeitä, tunkeilevia tai pelottavia. Tässä Airin, Marjutin ja Ullan keväisiä lintumuistoja. Lisää on tulossa huhtikuun aikana. Kerro sinäkin oma muisto!
Kevään tullen kottaraiset tulivat pönttöihin joita niille oli koivuihin laitettu. Niiden laulu oli kaunista kuultavaa.Sitten eräänä kesänä ihmeteltiin mikä kumma eläin yhdestä pöntöstä kurkisteli ja lensi metsään? Kunnes saatiin kunnon havainto, että liito-orava oli vallannut kottaraispöntön asunnokseen. (Airi)
Lapsuudesta muistan peipon liverryksen, talitintin titityyt, käen kukunnan ja kottaraisen vihellykset. Olin kiinnostunut lintujen laulusta, joten tutkin rakasta luontokirjaani /Maapallon eläinkuvasto /ja katselin puiden oksia kotikaupunkini Kouvolan lähimetsissä kulkiessani, jotta opin yhdistämään äänet ja linnut. Käen kukunnasta laskimme, kuinka monta vuotta on avioliittoon tai kuolemaan.
Liityin koulun luontokerhoon, jotta pääsin mukaan linturetkelle. Siellä opin tuntemaan myös kiurun tavat kohota korkealle ja sirkuttaa samalla. Nykyään peipon laulu on minulle aina kevään merkki ja kirjoitan kalenteriin, milloin kuulen sen ensi kerran. Satakielen laulu saa lakukesästä kyyneleet silmiini, lintu on aikuisuuden tuttava. (Marjut)
Kuusikymmentäluvun puolivälissä Jyväskylässä opiskellessani ja alkaessani seurustella Martin kanssa hän sanoi keväällä juuri näihin aikoihin: ”Kysy siltä sisareltasi joko Helsingissä kuulee peipposen!” Tyttölyseon lintutenteistä ja partioretkistä huolimatta minun oli pakko kysyä, miten se sitten laulaa. Riikalle se oli silloin vielä etäisempi asia. Olenpahan vuosien aikana oppinut peipon lisäksi jotakin muutakin linnuista ja Riika kulkee itseään isompi kiikari kaulassa ahkerasti! (Ulla)
Oli lähes pakahduttavaa nähdä joskus kurkiauroja, mutta se oli harvinaista. Maahan syömään ja lepäämään pysähtyneitä kurkia näki yleensä vain Limingan niityillä Ouluun menevän junan ikkunasta, jos meni pääsiäiseksi Ouluun. Näky oli mahtava: satoja kurkia yhdessä paikassa. Luulen, että nämä keväiset näyt saivat minut kiinnostumaan japanilaisista kurkiaiheisista piirroksista, joita yritin jäljitellä piirtämällä ja maalaamalla vähän myöhemmin. (Marjut)
Café Suku 