Lumen peittämän luolaston suulla helottaa punaisia siroja paperipalloja. Tukholman Bergrummet, maailman eri kulttuureja vaihtuvin näyttelyin esittelevä armeijan entinen varasto viestii, että jotain kiinalaista taitaa olla edessä sille, joka luolaan käy.
Kuuluisa Silkkitie oli kauppareittien verkosto, jota pitkin idän ylelliset tavarat saapuivat Eurooppaan antiikin roomalaisten ajoista myöhäiseen keskiaikaan asti. Bergrummetin näyttelyssä Silkkitie yhdistää Ruotsin tuhannen asukkaan keskiaikaisen Birkan ja kiinalaisen miljoonakaupungin Luoyangin. Todisteena tästä on näyttelykäynnin introksi vitriiniin aseteltu silkinpalanen, joka on löydetty Birkasta.
Kartta kertoo kuinka karavaanien reitit kulkivat Aasian halki Eurooppaan, osa Lähi-Idän ja osa pohjoisempaa Venäjän kautta, mikä ehkä oli Birkan silkkipalankin tuloreitti. Seinänkokoiselle kankaalle heijastetussa videossa kamelit astelevat aavikon hiekassa ja kuumana helottavaa aurinkoa vasten vakaaseen tahtiin. Kauniit, voimakkaat eläimet.
Silkkipalasen, kartan ja uljaiden juhtien jälkeen näyttelykävijä onkin lämmitelty itse asiaan. Eivätkä luolastossa seuraavat kohtaamiset petä.
Monikulttuurinen kaupunki
Luoyang on yksi Kiinan neljästä historiallisesta pääkaupungista. Näyttely kertoo kaupungin elämästä Kiinan kulta-aikana pidetyn Tang-dynastian aikaan (618-907). Esiin on nostettu nykypäivään helposti peilattavia teemoja kuten monikulttuurisuus, naisen asema ja taiteen merkitys. Tang-dynastian perustajat olivat itse monikulttuurisia, sillä Li-suvussa oli sukupolvien ajan solmittu avioliittoja kiinalaisten ja nomadien kesken.
Luoyangin kaupungin kukoistuksen perustana nähdäänkin eri kulttuurien sekoittuminen. Kaupungin portit avautuivat paitsi kauppiaille myös käsityöläisille ja talonpojille. Muualta tulleiden vahvuuksia hyödynnettiin. Esimerkiksi paimentolaistaustaiset olivat taitavia hevosten, aasien ja kamelien käsittelyssä ja heitä työskenteli paljon eläinten hoitajina.
Suvaitsevaisuus näkyi myös eri uskontokuntien kirjossa. Kaupungissa asui buddhalaisia, konfutselaisia, islamilaisia ja kristittyjä.
Täysin ongelmatonta ei yhteiselo luonnollisestikaan ollut. Ristiriitoja ja ennakkoluuloja esiintyi myös ja toiset etniset ryhmät pitivät itseään toisia parempina.
Sanojen ja kukkien kauneus
Luoyangissa ei kulttuuria vähätelty. Runouden tuntemus oli osa urallaan menestystä havittelevan kiinalaisen virkamiehen ammattitaitoa. Runon säkeet toimivat tuon ajan small talkina. Runojen kirjoittaminen oli erityinen ansio, toki sisällön piti olla keisarille suopea. Bo Juyi, yksi Tang-dynastian kuuluisimpia runoilijoita joutuikin välillä keisarin epäsuosioon yhteiskuntakritiikkinsä takia. Hän eli viimeiset vuotensa Luoyangin lähistöllä buddhalaisessa luostarissa. Runoilijalta on säilynyt yli 2800 runoa. Tang-dynastian ajalta tunnetaan noin 50 000 runoa 2200 kirjoittajalta.
Kiinassa pionia pidettiin kukkien kuninkaana ja se symboloi vaurautta ja kunniaa. Luoyang tunnettiin myös pionien viljelyksen keskuksena. Pionin keväisen kukinnan kunniaksi järjestettiin juhla. Yleisen käsityksen mukaan oli suorastaan häpeällistä, jos kaupunkilainen ei tuolloin ymmärtänyt pitää työstä taukoa ja keskittyä kukkien ohimenevään kauneuteen.
Kiinan ainoa naiskeisari Wu Zetian
Näyttely esittelee myös Kiinan ainoan naiskeisarin Wu Zetianin. Naisten asema olikin tuolloin vapaampi ja heillä oli yhteiskunnassa enemmän vaikutusvaltaa kuin koskaan ennen viime vuosisataa. Videolta voi katsella kiinalaisen varjoteatteriesityksen, jossa aasinnahasta valmistetut koristeelliset nuket esittävät keisarinnan dramaattista elämäntarinaa lyömäsoitinten ja puhallinten kovaäänisellä säestyksellä. Tarinan mukaan keisarinnan valtaan pääsy ja siinä pysyminen vaati runsaasti poikkisivallettuja päitä, mitä Wu Zetian sitten sovitteli ja kiipesi vuorelle uhraamaan jumalille kultaa.
Toimiva näyttelydramaturgia ja yhteiskunnallisia kysymyksiä
Näyttelyn pienet haudoista löydetyt patsaat esittelevät varsin elävästi ja ilmeikkäästi kaupungin asukkaita ja heidän elämäänsä. Taitava valojen käyttö pehmentää luolaston karuutta ja kiinalainen musiikki luo miellyttävän äänimaiseman. Lapsivieraat on otettu näyttelyssä hyvin huomioon ja heille on omia toimintapisteitä.
Näyttely ottaa kantaa monikulttuurisuuteen ja sen merkitykseen. Kierroksen lopussa nostetaan esiin kysymys siitä, minkä haasteen äärellä Eurooppa on juuri nyt, kun se kohtaa sinne pyrkivät pakolaisvirrat. Tätä voi jokainen pohtia, kun astuu luolan uumenista Skeppsholmenin merelliseen valoon.
Pieni vihje – rikas matka
Jos nyt sitten ihan omia henkilökohtaisia assosiaatioita pohtii, niin näyttelyn alussa esitelty silkinpalanen oli kovasti mieleenpainuva. Ruotsin Birkasta löytynyt hiiltynyt pala silkkiä on vitriinissään epämääräisen näköinen ruskea jätös, jonka useimmat meistä heittäisivät roskana jäteastiaan. Arkeologi on kuitenkin nähnyt tekstiilinpalan potentiaalin, ottanut sen hellästi tutkittavakseen ja tehnyt hämmästyttävän määrän päätelmiä materiaalista, kankaan väristä ja kuosista, iästä ja valmistuspaikasta. Kovin vaatimaton löydös yhdistää Ruotsin ja lähtömaansa Kiinan ja johdattaa Silkkitielle. Aikaan kauan ennen halpavaateketjuja ja keskustelua herättänyttä aasialaisten tekstiilitehtaiden työntekijöiden arkea.
Omia juuriaan tutkivalla on jokaisella omat silkinpalasensa, haalistuneet tekstiilinsä, korvattomat kahvikuppinsa, repeytyneet valokuvansa, hapertuneet kirjeensä. Niiden tehtävänä on olla alku ja matkalippu omalle Silkkitielle, ikiomaan historiaan.
Café Suku 