Kesämökillä

Kävimme mökillä. Isän kuoltua on nyt päätettävä, mitä jo kauan tyhjillään olleen kesäpaikan kanssa tehdään. Kävimme joukolla katsomassa paikkoja: veli ja veljenpoika, mies ja poika. Kahdella autolla körötimme puskittunutta mökkitietä.

Omat kesämuistot ovat 1960-1970-luvulta. Mökille mentiin rättärillä. Punainen vesilekkeri pakattiin auton takakonttiin, muista tykötarpeista muistan jaffa-limonadipullot.  Asuimme maalla muutenkin, nyt vain maisema vaihtui järvenrannaksi.

Tämän kesämökin kivikkoisessa rannassa opin uimaan. Laituria ei ollut, vaan iso kivi, jonka edessä äkkisyvä. Opin luottamaan siihen, että vesi kannattelee.

Mökissä oli pieni tupa, siellä pöytä ja penkit, laveri ja kerrossänky, puuhella ja kaasukeitin. Hirsiseinät, jotka iltaisin imivät valon.

Juuri valon muistan erityisesti. Sen kuinka aamulla heräsin kerrossängyn yläpetiltä ja kuinka ikkunasta ja avoimesta ovesta väreili ja välkehti. Valo kantoi sisään järven aaltoja ja aurinkoa.

Yläpetille kuuluivat myös järven äänet, hiljainen liplatus, tuuli, vesilintujen kirahdukset. Oven ja verannan narinaa, äidin ja isän askelia. Mökki oli hyvin lähellä rantaa, enää ei voisi näin rakentaa.

Muistan, että monesti lapsena mökillä pitkästyin. Ei ollut seuraa, taisin olla vähän yksinäinen. Isän rakentamassa leikkimökissäkin oli orpo olo. Nyt mieleen nousevat pitkästymisen sijaan luontoon liittyvät vahvat aistimuistot. Niiden väkevyys yllättää.

Keho muistaa miltä tuntui uida järvessä ja tietää, että alla on monta metriä vettä, kellua selällään ja katsella taivasta, uida vastapäiseen saareen ja takaisin.

Entä miltä kuulosti kuikan huuto tyynellä järvellä iltaisin, lepänoksien kahina rannassa, tai kun männystä putosi käpy? Miltä tervattu vene tuoksui, entä maakellari?

Olenhan minä nämä muistanut, mutta käynti paikan päällä kirkastaa kuvat. Hyörimme mökissä ja ympärillä. Lintu on tehnyt pesän saunan tuuletusluukkuun. Matalassa vinttihuoneessa on paljon pieniä ampiaispesän raatoja. Monia järvenselkiä nähnyt matkavene maatuu hiljalleen osaksi luontoa mäntyjen alla.

Uimakivi on rannassa ihan niin kuin ennenkin, mihinkä se nyt olisi kadonnutkaan. Kaksi kuikkaa uiskentelee lähistöllä. Veljenpoika ottaa rannan haltuunsa, pulahtaa uimakiveltä veteen ja toistaa lapsuuden sankaritekoni: ui saareen ja takaisin.

Kesämökin verannalla 1960-luvun puolivälissä.

Eläinmuisto – ääniä kesämökillä

Varhaiskasvattajien kurssilla Päivi kertoi muiston käestä.

Kun viime kerralla kävimme lyhyesti läpi maakuntaeläimiä ja listalta löytyi Pohjois-Karjalan kohdalta käki, niin se tuntui heti täysin tutulta, luontevalta – tietenkin Pohjois-Karjalan eläin on KÄKI. Lapsuuteni ja nuoruuteni kesät vietin lähes aina mökillä ja jostain kumman syystä siellä näki todella vähän nelijalkaisia eläimiä. Jos hiiri vipelsi jossain, se oli suuri ihmetyksen ja innostuksen aihe. Eläimet, joita näimme, olivat lähinnä kaloja, hyönteisiä tai lintuja. Käkeä näki harvoin mutta sen kuuli tuon tuosta ja vieläkin kun kuulen käen kukkuvan, siitä tulee jotenkin jännittävä olo.

Mummi oli kertonut minulle, että kun kuulen käen kukkuvan, niin kannattaa laskea kukuntojen määrä: se kertoo sen, kuinka monen vuoden kuluttua ”pääsee” naimisiin. Aika pian tämän jälkeen sattui seuraavaa: oli taas kesäilta ja jo oikeastaan yö. Olin mennyt nukkumaan ja kuinkas ollakaan mökissä oli sisällä ainakin tuhat itikkaa. Hermostuin siihen ja päätin lähteä ulos nukkumaan, ajattelin että ulkona ei voi olla enempää itikoita. Panin pitkäkseni terassille ja heti kohta kuulin käen kukkuvan järven vastarannalla. Laskin ja laskin, ja pääsin valehtelematta useaan kymmeneen kukuntaan. Jotenkin luotin mummin tarinaan ja suorastaan tulin surulliseksi ja ajattelin, että en koskaan tule menemään naimisiin. Tämän tapahtuessa oli vähän yli kymmenen.

Nykyään olen naimisissa, mutta aika pitkään kesti ennen kuin vastaan tuli mies, johon halusin sitoutua. 

Jaan täysin Päivin kokemuksen lapsuuden kesämökkielämän eläinkokemuksista. Keskellä luontoa oltiin, mutta itikoita lukuun ottamatta eläimistö oli silmin näkymättömissä. Muuten läsnä kyllä: kalojen molskahduksissa, kärpäsen ja ampiaisen surinassa, lokin naurussa, kaikenlaisissa rasahduksissa ja kohahduksissa illan hämärissä. Vedessä, ilmassa, metsän kätkössä.

Oman lapsuuteni kesämökkeilyn eläimiin kuuluivat erityisesti lättyjä syövät särjet ja kuikka. Iso rantakivi toimi meillä laiturina ja sen ympärillä pyöri särkiparvia. Edellispäivän lätyt maistuivat niille hyvin. Kun kiveltä heittelin lätynpaloja, särjet hyppivät pintaan niitä hakemaan.

Illan tullessa kaikuivat tyynellä järvellä kuikkien voimakkaat, surumieliset huudot. En muista koskaan nähneeni itse lintua ja myöhemmin hämmästyin aika tavalla, kun näin linnusta kuvan. Se ei vastannut mielikuvaani tuosta salaperäisestä laulajasta.

Kuuntele käkeä täältä:http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/kaki

Kuuntele kuikkaa täältä:http://www.luontoportti.com/suomi/fi/linnut/kuikka

Sukuseikkailu ja maakuntaeläimet: lue täältä!