Lastentarhassa

Astuin ulos kryptan ihanista italialaistunnelmista ja kiersin Tuomiokirkon pääoven editse portaikon ylätasanteelle. Annoin katseeni kiertää Senaatintorin yli, satamaan ja merelle. Tunsin kasvoillani pohjoisen talvituulen tuiverruksen. Sitten laskeuduin portaat alas. Joko Terho Tonttu oli ehtinyt tapaamispaikalle?

Katselin ympärilleni. Terho odotti minua torin suuren joulukuusen alla.
– Maltoit lähteä appelsiinitytön luota, sanoin varovasti.
– Me tapaamme vielä, Terho Tonttu vastasi salaperäisesti.
– Luonnollisesti, minä nyökkäilin.

– Nyt mennään leikkimään, tonttu ilmoitti.
– Mennään vaan, minä sanoin. – Minne?

Terho Tonttu vinkkasi seuraamaan ja niin päädyimme taas metroon. Kaisaniemen asemalta matkustimme kohti itää. Jäimme pois Sörnäisissä ja nousimme maan alta ylös Helsinginkadulle. Tulimme pian vaaleankeltaisen kivitalon portille ja astuimme sisään.

Terhon askeleet kiihtyivät noustessamme kiviportaita: ohi päiväkoti Ainon alakerrassa, ohi musiikkiopiston toisessa kerroksessa, aina kolmanteen kerrokseen ja lastentarhamuseoon.

Perille päästyään Terhoa ei pidellyt enää mikään. Tonttu uppoutui täysin leikin maailmaan.

Se vasaroi ensin aikansa höyläpenkin äärellä. Sitten tonttu siirtyi pesemään nukenvaatteita pikkuisella pyykkilaudalla ja ripusti puhtaat pyykit narulle kuivumaan. Se kattoi pöydän ja keitti kahvia juuri tontun käsiin sopivalla pikku pannulla. Suuresta kaapista Terho löysi Fröbelin palikoita ja maatilan eläimiä ja keskittyi rakentelemaan asumuksia possuille ja kanoille.

Terhon leikkiessä kiertelin lastentarhan salissa. Kömmin sisään intiaanitelttaan ja muistin miten ihastunut olin lapsena ikiomaan intiaanipäähineeseeni ja sen kirjaviin sulkiin. Muistin myös, mitä ukki oli kertonut oman päiväkotinsa joulujuhlista kauan sitten. Ukki oli värvätty esittämään prinssiä laululeikissä. Se oli ukista ollut kauhean noloa. Vielä aikuisena hän sai joka kerta kylmiä väreitä kuullessaan, kun joku lauloi:

Prinsessa Ruusu linnassa, linnassa, linnassa. On pahan noidan pauloissa, pauloissa.

Lastentarhamuseo

Tässä hämeenlinnalaisessa päiväkodissa ukki vietti joulujuhlia noin vuonna 1930. Ohjelmassa oli laululeikki Prinsessa Ruusu linnassa.

Tässä hämeenlinnalaisessa päiväkodissa ukki vietti joulujuhlia noin vuonna 1930. Ohjelmassa oli laululeikki Prinsessa Ruusu linnassa.