Perintönimi

Oman nimeni tarinasta ei juurikaan ole ollut puhetta vanhempieni kanssa. Hiljattain juttelin isäni kanssa nimikysymyksestä. Isällä ja äidillä on ollut aiheesta omat näkemyksensä.

Näin kypsällä iällä sain isäni kertomana kuulla, että äitini olisi halunnut Liisan sijaan nimekseni Heini Susanna. Susanna oli äitini tuttava ja töissä Mäkisen kenkäkaupassa. Mihin Heini liittyy, sitä ei isäni osannut sanoa.

Itse muistan äitini joskus maininneen, että hän suunnitteli minulle Helinä-nimeä. Esikuva oli selvä. Äitini synnyinkunnan papin vaimo Hilkka-Helinä Lappalainen (1921-89) julkaisi runoja ja kirjoitti 1950-luvulta alkaen pitkään ”Nyt on aika” – palstaa Kotilieteen.

Entä olisiko äiti-Kyllikki lukenut toisen oman ikäpolvensa Helinän eli Helinä Rautavaaran (1928-98) matkakertomuksia aikakauslehdistä? Rohkea reissunainen ja oman etnografisen museokokoelman perustaja (Helinä Rautavaaran museo Espoon WeeGee –talossa) olisi kyllä hauska esikuva hänkin.

Vaihtoehtoisen, mahdollisen nimen pohdinta on kiinnostavaa. Olisiko minusta Helinänä tai Heininä tullut erilainen ihminen? Mitä nimiehdotukset kertovat vanhempien haaveista tai innoituksen lähteistä?

Isäni toiveesta nimekseni tuli Liisa. Isoäitini matkusti 1920-luvun alussa Hämeenlinnasta Helsinkiin synnyttämään esikoistaan. Vastasyntynyt lapsi, Liisa, kuoli Mehiläisen sairaalassa Huvilakadulla ja haudattiin isänsä vanhempien perhehautaan Helsingin Hietaniemeen. Toista tytärtä ei perheeseen sen jälkeen siunaantunut, poikia sen sijaan neljä.

Nimipohdinnassa siis isän kanta voitti. Sain nimeni isäni kuolleen isosiskon mukaan.

Huomaavainen setäni lähetti minulle lapsena tervehdyksiä osoittaen ne ”Liisakullalle” ja aina yhteen kirjoitettuna. Koskaan en tullut kysyneeksi, mitä setä tuolla nimityksellä tarkoitti (hänellä oli oma lempinimensä veljellenikin).  Kuvittelin, että paljon lukenut setäni oli napannut sen jostakin vanhasta satukirjasta.  Mutta ehkä setäkin on ajatellut kuollutta isosiskoaan.

Arvelujen, tulkintojen ja ounastelujen perään vielä hippusen kovaa faktaa. Väestörekisterikeskuksen nimipalvelun mukaan vuosina 1960- 79 syntyneistä Heini-nimisiä on 914, Helinöitä 2182 ja Liisoja 10 935. Jos äidin toive olisi toteutunut, kaimoja olisi tullut vastaan nykyistäkin harvemmin.

Elsan nimipäivillä

Tekstiilimuistojen jälkeen aion kirjoittaa nimistä. Toivottavasti kukaan lukijoista ei pahastu, kun aloitan rakkaasta perheenjäsenestämme Elsasta, joka nyt sattuu olemaan koira.

Elsa-koira vietti tänään nimipäiväänsä. Täytyy tunnustaa, että asiasta muistutti edellisenä päivänä lasten mummu ja serkulta tuli juhlapäivän aamuna onnittelutekstari. Isäntäväeltä olisi saattanut päivä mennä  ihan huomaamatta. Kiitos ystävälliset sukulaiset, anteeksi rakas lemmikkimme.

Viisivuotias perheenjäsenemme sai nimensä tuuminnan jälkeen, josta en heti kykene  muistamaan mitä vaihtoehtoja ylipäätään oli esillä.  Naapurustossa asuvat Rosi, Chico, Coco, Chili, Retu, Jimi, Nelli, Rollo ja Vilho. Tähän kaksitavuisten joukkoon Elsa istuu luontevasti,  ihmisen nimen saaneena kuitenkin vähemmistössä.

Elsan kennelnimi on Sweetheart, pentueen nimiteemana kun oli sydän. Ja nyt sitten muistankin, että meidän vanhempien ehdotus koiran nimeksi oli Hertta, mielestämme napakka nimi luonteikkaalle ja temperamenttiselle mimmille, mikä ei sitten saanut perheessä laajempaa kannatusta. Hertan rinnalla tarjoilin Tyyneä, mutta ei sekään ottanut tulta.

Tyttäreltä se sitten tuli – Elsa. Lapsillani ei ollut tietoa tangosta  ”Elsa kohtalon lapsi”. Sen sijaan tytär oli lukenut Nopoloiden kirjan ”Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa”. Tyttären mukaan kirjalla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä meidän Elsamme kanssa.

Värjötellessämme pihamaalla eräänä koleana kesäkuun alun päivänä yhteisten seinänaapuriemme tyttären ylioppilasjuhlissa naapuri paljasti oman tulkintansa:  koiramme tunnetaan kotikatumme valkoisena leijonana. Tätä taas ei voi ymmärtää kuin se, joka lapsuudessaan 1970-luvulla on nähnyt elokuvan Joy Adamsonin perheen afrikkalaisesta Elsa-leijonasta tai lukenut Adamsonin kirjoja.

Ihan sattumaa on sekin, että Elsa ja minä olemme kaimoja. Liisa ja Elsa kun tulevat molemmat nimestä Elisabeth langettaen päällemme ripauksen siniveristä ja pyhimyksellistä säväystä.

Elsalle järjestimme sitten illalla hemmotteluhetken. Tuikkukynttilät palamaan, Chopinia soimaan ja manikyyrille.

Elsasta olisi saattanut tulla Hertta.

Mistä nimet tulevat – prinsessa Estellen nimikaava

Tämän talvilomareissumme aikana alkoi naapurissa kuningattarien aikakausi. Ruotsin vauvauutiset ryöpsähtivät rojalistisena tähtisateena keskelle harmaansävyistä talvipäivää, laskettelurinteitä ja latuja vaaran laella.  Meidän sikeästi nukkuessamme kruununprinsessa Victoria oli synnyttänyt tyttövauvan.

Koko aamupäivän muun muassa Aftonbladetin nettisivu oli ahkerassa käytössä. Nimispekulointi kävi kuumana paitsi Ruotsissa hoviasiantuntijoiden kesken, myös perheen kesken hotelliaamiaisella.  Autoradiossa kuulimme, kuinka professori Matti Klinge pohti nimivaihtoehtoja nostaen esiin tuoreen äidin neljä tätiä: Birgitta, Margaretha, Désirée, Christina. Klingen veikkaus ei osunut oikeaan, sillä klo 12.30 Suomen aikaa kännykän ruudulta pulpahti hovin ilmoitus: Estelle Silvia Ewa Mary.

Yllätys oli täydellinen, moista nimeä ei perhepiirin nimiveikkauksissa ollut kukaan keksinyt. Nettisurffailu selkeytti vähin erin pikkuprinsessan nimien taustat. Suvun matriarkat ovat vahvasti läsnä.  Estelle-prinsessan nimikaava menee näin:

Estelle: äidinisän kummisedän vaimo, Estelle Bernadotte
Silvia: mummu (äidinäiti)
Ewa: mummu (isänäiti)
Mary: äidin ystävätär, Tanskan prinsessa

Samalla logiikalla tyttäreni nimi voisi rakentua näin: Hanna-Ida Kyllikki Heli Sirpa. Hanna-Ida ei suoraan täytä kuninkaallista kaavaa. Isäni kummisedällä ei ollut vaimoa, mutta isälläni oli kaksi naimatonta kummitätiä, jotka saavat tässä nimisouvissa nyt kelvata.

Jos kaava käännetään pojalle sopivaksi (isänäidin kummisetä, molemmat isoisät, isän ystävä) poikani nimi voisi kuulua näin: Ilmari Pentti Jarmo Simo.

Pikku Estelle kirvoitti isovanhempien kanssa keskustelua nimivalinnoista. Paljastui uutta tietoa niin oman kuin puolisonikin nimien suunnittelusta. Nimiehdokkaiden esikuvina ovat olleet äidin eno (järjesti suvulle suuria kesäisiä nimipäiväjuhlia), isän opiskelukaveri (mukava ja reipas), äidin syntymäseudun papin rouva (taiteellinen, piti omaa palstaa Kotiliedessä), kenkäkaupan iloinen myyjätär  ja isän vastasyntyneenä kuollut isosisko.

Estelle tulee stella-sanasta, joka tarkoittaa tähteä. Victorian isän eli kuningas Kaarle Kustaan kummisetä oli YK:n neuvottelijana työskennellyt diplomaatti Folke Bernadotte, joka murhattiin Israelissa 1948. Estelle oli hänen amerikkalaissyntyinen vaimonsa. Vaikka Victorian historianopettaja, tunnettu ruotsalainen populaarihistorioitsija Hermann Lindqvist teilaakin Estellen yökerhokuningattaren nimenä, edustaa nimi arvatenkin niitä arvoja ja ihanteita, joihin vastasyntyneen vanhemmat haluavat sitoutua: kriisienhallinta, rauhantyö, kansainvälisyys.

Jotain hyvää nimeä antavat vanhemmat lapselleen kai yleensä toivovat. Tähtisadetta arvostamaltaan esikuvalta tai ainakin rimmaavaa sointia. Estellen tapauksessa rimmaavuus on jäänyt suvun kunnioituksen jalkoihin.

Lisää suvun nimistä: Ursula.

Isovaari ja piispa

Eilen oli Heikin nimipäivä. Heikki on vaarini toinen nimi ja tämän nimen hän sai isältään.

Heikki-isovaarista ei ole valokuvaa eikä muistoja (äitini oli ihan pieni, kun isovaari kuoli).  Heikin nimipäivänä annankin itse nimen viedä matkalle menneeseen. Siispä ajattelen isovaarin taivaallista esikuvaa, pyhää piispa Henrikiä.

Nimien arkimaailmasta irrottautuvat yhteydet ovat kiehtovia:  Pirkko – Birgitta, Paavo – Paavali, Liisa – Elisabeth. Heikki – Henrikissä nimi yhdistää hämäläisen maalaismiehen keskiaikaisiin pyhimyslegendoihin, ihmetekoihin ja kaikuisiin katedraaleihin. Nimi kuljettaa maalta kaupunkiin ja meren yli maihin, joiden kautta piispa Suomeen matkasi. Luterilaisuus vaihtuu katolilaisuuteen, hämeen murre ruotsiin, englantiin ja latinaan.

Heikin kunniaksi voin kuunnella piispa Henrikin lauluja ja polttaa pimeässä kynttilää.

Sitten kuvittelen mielessäni talvisia Heikinpäivän markkinoita ja omaa Juhana Heikki – vaariani matkalla rekiä myymään. Pakkasta on ja lunta runsaasti, eikä päivä ole vielä valjennut. Suojeleeko pyhä piispa matkalaisia susilta, varjeleeko markkinahumussa huijareilta?

Lempin päivänä lemmikkejä

Elsa Lempin matolla

Lempin päivänä 24.11. muistan omaa mummuani, jonka kaikki elämän tärkeät päivät sattuvat vuoden syyspuolelle. Nimipäivä marraskuulle, syntymäpäivä jouluaaton aattoon, vihkipäivä uudenvuodenaattoon, esikoisen syntymä lokakuulle, oma kuolinpäivä syyskuulle.

Ehkä lakastuva syksy, pimenevät päivät ja talvea kohti kiristyvä pakkanen sitkistivät mummua. Minulle hän oli lapsena pettämätön turva, jonka syliin mahduimme helposti äiti ja minä molemmat.

Mummu oli kansannainen eikä hienosteluista piitannut. Kun mummu tuli tyttärensä kotiin kylään, halusi hän nukkua puulaatikolla. Kun lääkäri määräsi sydänvikaiselle nitrot, mummu heitti pillerit laskiämpäriin.

Mummulla ei koko elämänsä aikana ollut juoksevaa vettä eikä sisävessaa. Vesi tuli kaivosta, pihassa oli sauna, sähköpatterit sentään talossa lämpöä tuomassa.

Aune-serkun kanssa mummu välillä istui tuvassa ja pelasi marjapussia. Muuten aina jotakin tekemässä: mattoja kutomassa, pitsiä virkkaamassa, kasvimaata ja kukkia hoitamassa, leipomassa, sahtia panemassa.

Kesään minä liitän mummun parhaiten, sillä silloin eniten oltiin yhdessä. Kustaa Vilkunan Etunimet –kirjankin mukaan Lempin sisarnimiä on Lemmikki, siis kukka. Mummussa ei kyllä ollut mitään hempeää, vaikka hän lemmikkejäkin puutarhassaan kasvatti.

En itse tunne muita Lempi-nimisiä kuin mummuni. Tarkistin väestörekisterikeskuksen nimipalvelusta, että vuosisadan kahdella ensimmäisellä kymmenellä nimi oli suosionsa huipulla: yli 12 000 Lempiä. Tällä aallonharjalla 1902 syntynyt mummunikin ratsasti.

Sitä en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että mummun nimen taustalla on kalevalaista mytologiaa (Lemminkäinen). Ja yllättävä yhteys on siinäkin, että Lempi-Lemminkäinen antoi tyttärelleen kalevalaisen nimen Kyllikki. Epäilen kyllä, että Kalevala –ketju ei ollut mummulla päällimmäisenä mielessä.

Tänä marraskuun Lempin päivänä minä otan tyttären tyttären oikeuden ajatella mummun muistoksi lemmikkejä. Ihan vaan vastapainona sateen tihkulle ja umpipimeydelle. Kyllä mummukin olisi lemmikkikimpusta ilahtunut. Onnea!

Nimipäiväsankarina Ursula

Sukuseikkailu – kirjassa Niken ja Nooran toinen mummu on nimeltään Ursula. Miksi juuri tämä nimivalinta, sitä en paljasta. Tänään on kuitenkin hänen nimipäivänsä. Onnea!

Nimen alkuperä juontaa keskiajalle ja esikuvana on naispyhimys. Pyhimyksen lisäksi taustalla on latinankielen sana ursa, joka tarkoittaa naaraskarhua. Vahvoja esikuvia kerrassaan.

Olen joskus huvitellut kääntämällä perheen ja sukulaisten nimiä alkuperäisiin muotoihinsa ja esikuviinsa. Joukko on komeaa: apostoli, Jeesuksen äiti, varjagien keihästaistelija, evankelista, Kalevalan neito, metsän emäntä. Raamatulliset, mytologiset ja perisuomalaiset nimet kohtaavat samassa suvussa, sulassa sovussa. Samoin kuninkaalliset, elokuvamaailman tähdet ja romaanisankarit.

Nimet liittävät Suomen kamaralta koskaan poistumattoman mummon kansainvälisiin yhteyksiin ja aatelisiin piireihin (Ulrika Eleonora, Ruotsin kuningatar). Renkipojan nimen taustalla on Saksanmaalla taistellut ruotsalainen soturikuningas (Gustaf Adolf) ja tarkastuskarjakko-isotädillä mallina boheemi skånelainen kirjailijatar (Selma).

Suvun nimipäivät kuuluvat ilman muuta suvun vuosikalenteriin (Nikellä ja Noorallakin on oma) ja niitä pitää juhlia sopivin menoin: eläviä muistaen, edesmenneitä muistellen.

Mutta takaisin Ursulaan. Perheen nuoriso huomautti, että Sukuseikkailun Ursula tuo mieleen Disney-elokuvan Pieni merenneito pahiksen. En kuitenkaan voinut enää perääntyä  nimivalinnassa. Oma mieli oli kytkeytynyt muihin assosiaatioihin.

Linkin takaa ilmestyvä kaunokainen vahvistaa valintaa. Voiko ihanampaa esikuvaa mummolla olla?

Ursula British Museumissa