”Isoäitini, tätini ja siskoni ovat ammatiltaan ompelijoita. Tämä ompelukone on ostettu Suomesta, mutta meillä oli samanlainen kotona Syyriassa. Se muistuttaa minua ajasta, jolloin asuimme kaikki siellä vielä.”
Syyrialaisen Avinin valokuva vanhasta Singeristä on osa yhteisöllisen valokuvauksen menetelmällä tuotettua näyttelyä Suomen valokuvataiteen museossa. Kymmenen maahanmuuttajataustaista naista kokoontui Espoossa ammattivalokuvaajan vetämään työskentelyyn ja tallensi elämäänsä Suomessa. Irakista, Somaliasta, Syyriasta, Etiopiasta, Ranskasta ja Sri Lankasta kotoisin olevilla naisilla ei ollut yhteistä kieltä, mutta kuvien avulla syntyi yhteys. Työpajassa kuvatulla videolla puhe sorisee vilkkaasti.
CD-levyhyllyn kuvannut Kasthury kertoo: ”Perheeni on musikaalinen. Minä kuuntelen paljon musiikkia ja tanssin. Lainaan kirjastosta usein CD-levyjä. Eräässä tanssiesityksessä sekoitin suomalaista ja srilankalaista musiikkia. Olen myös opetellut tanssimaan humppaa. Se on tosi helppoa!”
Zairab nauttii retkistä luontoon. ”Kuvassa on tyttäreni Lilian. Olemme Luukissa retkellä. Käymme siellä aina lämpiminä päivinä ja otamme mukaan syyrialaista ruokaa evääksi.” Geraldine on kuvannut ympäristötaideteoksen Töölönlahden rannalla.
Naiset luovivat keskellä luterilaista yhtenäiskulttuuria. ”Suomessa ei ole hindutemppeliä. Siksi käyn usein Helsingin Tuomiokirkossa rukoilemassa, ” kertoo Kasthury. Sinthayhy jatkaa: ”Pidän Tuomiokirkosta paljon ja tulen onnelliseksi, kun näen sen. Se on kaunis, ja aurinko paistaa siihen kauniisti kesällä ja talvella.” Irakilaiset ystävättäret Eptehal, Hawa ja Gulala istuvat kuvassa ruotsinlaivan hyttiin kattamansa toivomusaterian ääressä. Jelset Al-Kider –aterian antimet ovat kaikki vihreitä, sillä se on profeetta Muhammedin perheen lempiväri.
Näyttelyssä ei kerrota naisten Suomeen muuton syistä. Tämänhetkiseen arkeen keskittyminen on vapauttava näkökulma ja tuo mieleen ajatuksia muuttamisesta, uuteen sopeutumisesta ja kulttuurien kohtaamisesta noin yleensä. Raakel Kuukan näyttelyssä viime syksynä valokuvataiteen museossa olivat esillä Kuukan omat karjalaiset juuret ja evakkouden jäljet sekä Rebekka-tyttären afrikkalaiset juuret.
Entä oman perheen ja suvun siirtymät: etelän kaupungista pohjoisen tuntureille ja Turusta Tukholmaan. Aika sopeutuminen on ollut hämäläisestä kylästä 1860-luvun nälkävuosina Helsingin Hietalahteen muuttaneella kaksikymppisellä Albertiinallakin: ruotsin- ja venäjänkielen porinaa, vossikkahevosten kavionkopsetta, sataman vilskettä, maalattuja naisia, Sinebrychoffin tehtaan höyryjä, hyytävää merituulta. Jos Albertiinalle ja lähikortteleiden muille maalta muuttaneille naisille olisi annettu kamera käteen, mitä he olisivat kuvanneet?
Merkitykselliset paikat. Suomen valokuvataiteen museo 4.5. – 27.5.2012
PhotoVoice-menetelmästä kerrotaan lisää täällä.
Jelset Al Kider -ateria on katettu Tallinnan risteilyllä laivan hyttiin. Kuva: Nina-Maria Oförsagd
Café Suku 