Kävimme ystäväni kanssa katsomassa elokuvaa Perhe – August: Osage County. Meryl Streepin ja Julia Robertsin tähdittämässä elokuvassa setvitään sisarusten ja vanhempien välejä Oklahoman elokuisessa helteessä.
Elokuva on yhtä aikaa julma ja kaunis, surullinen ja koominen. Lääketokkurassa elävä äiti (Meryl Streep) saa isän katoamisen jälkeen luokseen kolme tytärtään (mm. Julia Roberts), siskonsa ja näiden perheet. Salaisuudet, katkeruus, kohtaamattomuus ja omien ongelmien välttely kihisevät myrkkynä ilmassa. Elokuvassa puhutaan paljon, ja piikikäs dialogi sinkoilee. Preerian keskellä, eristäytyneessä talossa otetaan lopulta kunnolla yhteen.
Elokuvan jälkeen menimme ystäväni kanssa kahville. Keskustelu pyöri perhekuvioiden ympärillä. Kenellepä ei olisi tuttua aikuisen lapsen ja hänen vanhempansa mutkikkaat roolit tai sisarusten kilpailu. Ja voi sentään millaisia tunteita nämä herättävät: ahdistusta, riittämättömyyttä, voimattomuutta, rehellistä vihaa.
Elokuvasta löytyi vanhempi-lapsikuvioiden ja sisarkateuden lisäksi totisesti tarttumapintaa moneen lähtöön: alkoholismi, avioero, syrjähyppy, tuhoon tuomittu rakkaus, itsemurha. Ei sinänsä ihme, että googlettaessani elokuvan arvioita löytyi tuo perinteinen ”Perhe on pahin” – toteama.
Jäin sitten miettimään keskustelua ystäväni kanssa ja ”Perhe on pahin” – arviota ja sitä kuinka voimakkaat tunteet peittävät alleen niin paljon muita mahdollisia havaintoja. Olin harmissani ihan myös itselleni. Olen kirjoittanut Sukuseikkailu – kirjan, jossa tutustutaan omaan historiaan itsessään neutraalien teemojen kautta: tärkeät paikat ja maisemat, arkiset asiat kuten keittiömuistot, leikki ja lelut, työ, eläimet jne. Kyse on lasten tietokirjasta, mutta uskon vahvasti kuitenkin lähestymistavan toimivuuteen myös aikuisten kanssa. Ja tässä sitä taas vellotaan tunteiden keskellä näkemättä mitä kaikkea muuta hieno elokuva tarjoaa!
Tunteita on mahdoton ohittaa. Mahdollista on kuitenkin kokea tunteet ja pitää aistit auki myös muille havainnoille. Tästähän on kyse myös nyt paljon esillä olevassa tietoisuustaitomenetelmässä (mindfullness).
En siis halua ajatella, että perhe ja suku ovat ainoastaan yhtä kuin tunteet.
En halua ajatella, että asiat ovat JOKO TAI, vaan että ne ovat SEKÄ ETTÄ.
Perintöriidan ja hylätyksi tulemisen synnyttämä katkeruus on ihan todellista, ja sen lisäksi lapsen lempilelu oli superpallo ja isän ruskea bonzo-koira.
Vaari oli vankileirillä 1918 ja sen lisäksi mummolan pihan jasmiini tuoksui ihanasti heinäkuussa.
Perheenisä kuoli äkillisesti, kun lapset olivat pieniä ja sen lisäksi isättömässä perheessä pidettiin kesäisin lampaita, jotka olivat niin kesyjä, että tulivat lasten kanssa uimaan.
Olemme usein tosi hyviä valitsemaan näistä erilaisista muistoista jommankumman. On niin ihanan yksinkertaista olla joko vihainen ja katkera tai sitten kaunistella menneisyys siloiseksi ja siedettävämmäksi. Itse kyllä löydän usein itseni tempoilemasta tässä välissä.
Siispä komensin itseni hetkeksi miettimään, mitä ”sekä että” tarkoittaisi Perhe – August: Osage County – elokuvan kohdalla.
Alkoholismin, itsemurhan, lääkeriippuvuuden, vakavan sairauden, avioeron, syrjähypyn ja tuhoon tuomitun rakkauden lisäksi löysin elokuvasta:
– silmän kantamattomiin ulottuvan preerialakeuden
– elokuun hehkuvan kuumuuden
– vilvoittavan järven ja veneen
– kirjastohuoneen ja runokirjan omistuskirjoituksella
– vinyylilevyllisen tanssittavaa musiikkia
– rakkaalle sävelletyn laulun
– tragikoomisen tarinan kolmesta papukaijasta
– monta erilaista autoa, valmiina houkuttelemaan ajoon halki preerian
– kodikkaan lasikuistin
– makuuhuoneen ikkunan takana kasvavan puun
– uskollisen ja selväjärkisen kotiapulaisen.
Elokuvassa nämä olivat kulisseja ja tarinan osatekijöitä. Kulissit kannattelevat suuria tunteita, toiveita ja pettymyksiä. Se ei ole ihan pikku juttu se.
Café Suku 