Veli soitti tiistaina kymmenen jälkeen ja käski kääntää television äkkiä Jimille. Hetkisen päästä olin keskellä kisailua Suomen parhaasta leipomosta, Hämeen osakilpailussa. Forssan Antti, Hämeenlinnan Laurell ja Tuulosrievä kamppailivat leipomoiden paremmuudesta.
Forssan Antin leipomo esiteltiin nuoren leipurin lapsuuden mummolana. Mummon reseptejä Antti käyttää kertomansa mukaan edelleen, toki vähän nykyaikaan tuunattuina. Minua kiinnostivat kisassa kuitenkin Anttia enemmän Laurell ja Tuulosrievä. Ja miksi? Koska toinen mummoistani oli kaupunkilaisrouva Hämeenlinnasta ja toinen mökin muori Tuuloksesta.
Kymmenen pistettä Laurellille
Kaupunkikonditoriaan liittää perheemme jo nimi. Hämeenlinnan isoäiti nai Laurell-nimisen miehen jo kolmisenkymmentä vuotta ennen tämän leipomon perustamista vuonna 1947. Vaikka samaa sukua ei oltukaan, niin kaupungin suositun leipomon lakkakakkua ostettiin meidänkin perheeseen aina tärkeisiin tapahtumiin: kun miniä esiteltiin isoäidille tai kun pojantytär pääsi ylioppilaaksi. Ja edelleen, isoäidin kuoltua jo kauan sitten, kun pojantyttärenpoika kastettiin ja kun poika täytti 85 -vuotta. Puhumattakaan lukuisista muista syntymäpäivistä.
Nykyisin torin reunan kahvila-konditoriassa tulee vierailtua harva se kerta Hämeenlinnassa käydessä. Hienostuneen ja tasapainoisen lakkakakun lisäksi tiskiltä löytyy monenlaista muutakin hyvää, kuten raikas Sibelius-leivos.
Ja kymmenen pistettä Tuulosrievälle
Tuulosrievän piimälimpun taas löysin ensin Hakaniemen hallista Helsingistä ja sitten vielä Stockmannin Herkusta. Lapsuuden nostalgia ja muistot kesistä mummolassa heräsivät heti. Vaikka oma tuuloslainen mummuni ei rievää leiponutkaan – enempi pullaa ja pikkuleipiä , niin mummu se väkisin tuli konstailemattomasta rapsakkakuorisesta piimälimppukimpaleesta mieleen.
Tuulosrievässä leipä paistuu puilla lämmitettävässä uunissa ja iso leivinuuni oli mummullakin. Tv-kisan tuomarin mielestä piimälimppu oli ihan paras, mitä hän on koskaan syönyt, leivän aniksella ja fenkolilla maustettu tuoksu huumaava ja uunissa yksilöllisesti paistunut kuori luonteikas.
Oma makuelämykseni on täydellinen, kun levitän piimälimpulle ranskalaista Bonne Maman vadelmahilloa ja päälle vielä siivun juustoa. Tuulos ja Ranskan maaseutu ovat lähempänä toisiaan kuin uskoisikaan. Tämän ymmärsin viimeistään silloin, kun vanha Hämeenlinnan musiikkiopistokaverini ja kesätuuloslainen Seppo kuvasi pyöräretkiensä Normandiaa Hämeeksi potenssiin kymmenen. Vertauksen voi käsittää vain, kun tutustuu tarkemmin Tuuloksen harvinaisen rehevään hämäläiseen lehtovyöhykkeeseen.
Siispä maalaistalon navettarakennukseen perustettua leipomonmyymälää emme Tuuloksessa käydessämme ohita koskaan. Itsepalvelupuoti on auki vuorokauden ja vuoden ympäri ja parempaa lämpimäistä nyt vaan ei saa mistään. Bonusta Tuulosrievä saa laajasta jakelustaan aina omille kotikulmilleni saakka.
Television leipomokisassa vaativa omenastrudel –tehtävä kaatoi Tuulosrievän (pullataikinaan leivottu ”tuudeli” ei vakuuttanut tuomareita) ja Laurell vei Hämeen parhaan leipomon tittelin. Minulle näiden leipomoiden paremmuusjärjestykseen laittaminen on täysin mahdoton tehtävä. Makumuistojen nostalgialokeroissa leivoksella ja rievällä on ihan omat paikkansa.
Elämäni leipomot ja kahvilat
Lopuksi vinkki vanhuuteen jälkipolville tai SPR:n ystäväpalvelulle. Lapsuuden jälkeen voin nostaa esiin kaksi kahvilaa yli muiden aikuiselämästäni. Niissä käynti voisi piristää mieltäni vielä vanhanakin. Laurellin ja Tuulosrievän tapaan mieltymysten kaksijakoisuus jatkuu. Ihana Ekberg ja sen hienostuneet leivokset Bulevardilla ja vähintään yhtä ihana Hopia ja sen karjalanpiirakat Pohjoisella Hesperiankadulla. Molempiin paikkoihin on tullut höngittyä niin ilon kuin epätoivon henkäyksiä. Kiitos teille kahvilat!
Täältä saa hyvää lakkakakkua!
Hämeen paras leipomo -kisan voiton jälkeen Laurellilla oli jonoa. Auto tuo lisää myytävää!
Café Suku 