Sillä välin, kun Terho vieraili Hämeen linnassa tonttuystävänsä luona, kävelin entisen Tähtipuiston halki Sibeliuksenkadulle ja sitä pitkin torille. Kulutin aikaani Laurellin kahvilan ikkunapöydässä ja katselin torin valaistua joulukuusta.
Ajattelin isoisääni Väinöä, joka oli maalannut torikuusesta taulun. (Väinö oli maalannut sen kierrätyskankaalle. Toisella puolella oli isoisän nuoruuden komea omakuva.) Mieleeni tulvi kuvia vihreästä sitikastamme torille parkkeerattuna, meistä musiikkiopiston lapsukaisista ja nuorista nousemassa vuoron perään raatihuoneen lavalle kevätkonserteissa.
Siemailtuani teekupposen ja nautittuani palan lakkakakkua jatkoin matkaani kulman taakse Sibeliuksen syntymäkodille.
Vaaleankeltainen puutalo ilmestyi eteeni heti ohitettuani Reskan kattoparkin sisäänajoluiskan. Kansallissäveltäjän lapsuusvuosista muistuttava talo oli kunnioittavasti jätetty purkamatta keskelle keskustaan nousseita liikekiinteistöjä. Yksinäistä puutaloa piirittivät kauppakeskus, Iskelmäbaari, Matka-Vekka ja vaatetusliike Valiomies. Lahjatavaraliike Sirpukka mainosti talon kulmalla iloisia tonttuja ja enkeleitä.
Ympäristön kaupallisesta kohinasta huolimatta sisällä talossa oli harras tunnelma. Sibeliuksen musiikki soi kovaäänisistä taustalla.
Tutkin seinälle ripustettuja säveltäjän lapsuuden lempitauluja. Yhdessä oli kananpoikia, toisessa lehmä maalaismaisemassa, kolmannessa dramaattinen taistelukohtaus. Soittimia oli esillä useita: pystypiano, taffelipiano, kitara ja sello. Tädin pikkuinen matkaharmoni oli kulkenut mukana kesäisin maalle.
Sibelius itse seurasi meitä lapsuuskotiinsa vaeltavia ihailijoitaan valokuvapotreteista, joita oli lukuisia eri huoneissa.
Makuuhuoneen ovella katselin sängyn viereen sijoitettua kehtoa. Kuvittelin joulukuussa syntyneen talvivauva-Jannen sinne nukkumaan punaisen peiton alle.
Oli hiljaista, levyltä soinut musiikki oli tauonnut. Silloin kuulin soinnikkaan baritoni-äänen salin puolelta.
En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan.
Palasin takaisin saliin. Terho Tonttu istui konserttiflyygelin alla ja lauloi.
Ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan.
Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo.
Näin kuinka japanilainen turistityttö käveli saliin viereisestä huoneesta. Asettauduin hätäisesti flyygelin eteen tonttua peitelläkseni ja lauloin reippaalla äänellä.
Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan.
Peiteoperaationi epäonnistui. Tyttö ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota, vaan hymyili iloisesti suoraan olkani yli Terholle. Sitten hän kuvasi kännykkäkamerallaan Sibeliusta tulkitsevasta tontusta useita otoksia ja asetti lopuksi kaksi euron kolikkoa Terhon rukkasten päälle lattialle.
Jatkoimme Terhon kanssa joulutunnelmointia vielä toisen ja kolmannen säkeistön. Sen jälkeen poistuimme syntymäkodista.
Ulkona oli alkanut sataa lunta.
Kansallissäveltäjän syntymäkodin nurkalla
Syntymäkoti pihan puolelta
Vaatetusliike Valiomies syntymäkotia vastapäätä
Paluumatkalla kävelimme torin halki.
Café Suku 