Jatkoimme museomatkaa Ateneumista eteenpäin ja seurasimme joulun tähteä. Se loisti kirkkaana ja kutsuvana kansallismuseon tornissa. Ohitimme portaita vartioivan karhun. Se kävi helposti, sillä mesikämmen oli uppoutunut katselemaan Hakasalmen huvilan takaa nousevaa joulun kuuta.
Ovi oli varsin jyhkeä ja raskas, mutta yhteistuumin ponnistaen pääsimme sisään. Avarassa eteishallissa meitä odotti joulukuusi, joka oli koristeltu omenilla ja lipuilla.
Kuusen sijaan Terho Tontun huomio kiinnittyi eteishallin vanhaan tyylikkääseen autoon. Tonttu kiersi viipyillen autoa ympäri, taputteli sen renkaita ja konttasi tutkimaan lopuksi auton alustaa.
– T-Ford 4 D vuodelta 1926, Terho ilmoitti kömpiessään auton alta. Se puisteli nuttuaan ihastuneen näköisenä.
– Automiehiä? kysyin tunnustellen. – Onko Ford lempiautomerkkisi?
– Buick, Ford, Chevrolet. Tässä järjestyksessä, tonttu vastasi. –Entä sinun?
– Tuota, minä en aja autoa, sanoin.
– Ei se mitään, tonttu totesi tyynesti. – No, kerro minkä auton kyydissä olet istunut lapsena?
Muistin isän rättisitikan. Näin joulun aikaan sitikalla ajettiin ostamaan juhlaruuat, vietiin kynttilät haudoille ja noudettiin isoäiti jouluvisiitille.
– Citroenin kyydissä, vastasin. – Pidän erityisesti ranskalaisista autoista.
Kiertelimme veljesten Aho & Soldanin 1920-50-lukujen valokuvasuurennosten keskellä viileän metallin hehkussa. Kuvissa hevoset väistyivät kaduilla kehräävien moottorien tieltä. Bensa-asemat ja autokoulujen kyltit ilmestyivät katukuvaan. Uusi aika teki tuloaan.
Terho Tonttu löysi lopuksi museon kuplavolkkarisimulaattorin. Hetkeäkään empimättä se hyppäsi kuplan rattiin, avasi minulle toisen etuoven ja vinkkasi sisään. Tonttu painoi kaasua ja eteemme aukeni koivikon halki kulkeva hiekkatie.
Seurasimme joulun tähteä kansallismuseolle.
Kansallismuseon karhu ja joulukuusi
Karhu ja joulun kuu.
Café Suku 